Kuumuus koettelee työntekijöitä ja kävijöitä myös kirkossa
16.7.2010
|
Suomalaisia tällä hetkellä hellivä helle nostaa hikikarpaloita papinkin otsalle. Lämmöstä huolimatta evankelisluterilaisilla papeilla pukeutumisväri on musta, ja papillisten tunnusten on oltava näkyvissä. Kuumalla säällä työoloja voi helpottaa muun muassa jättämällä messukasukan pois ja valitsemalla lyhythihaisen papinpaidan. Kirkollisissa toimituksissa papit suosivat nykyään albaa mustan ja raskaan kaftaanin asemasta. Kaavun alla oleva vaatetus on varsin pitkälle papin oman harkinnan varassa, joten sitä säätelemällä työskentely helteellä helpottuu. Pappien lisäksi kirkoissa kuumuuden kanssa kamppailevat myös kanttorit. Lämpötila nousee erityisen kovaksi urkuparvella, mutta onneksi kanttoreiden pukeutuminen on vapaampaa kuin muutama vuosikymmen sitten. Kesä tuo suosituimpiin kirkkoihin paljon turisteja ja lomalaisia. Tulijoiden vaatetus vaihtelee. Kirkkovieraiden pukeutumista ei kuitenkaan rajoiteta, vaan kirkoissa luotetaan pukeutumisessa pääasiassa kävijöiden tilannetajuun. |