Korpilahden alueseurakunta

Korpilahden kellotapuli ja taustalla kirkko

Kuvakulma satamasta päin, Synninpolkua pitkin tultaessa.


Korpilahden alueseurakunta on Jyväskylän seurakunnan eteläisin osa. Korpilahden alue levittäytyy Päijänteen molemmin puolin. Keskusta kirkkoineen sijaitsee Maapuolella. Vespuolella on Mutasen leirikeskus ja rukoushuone.

Laaja ja vaihtelevilta maisemiltaan kaunis Korpilahti koostuu vahvoista kyläkunnista, joissa vanhat maalaisseurakunnan perinteet ja maallikkoaktiivisuus ovat voimissaan. Korpilahdella seurakunta on luonteva osa ihmisten elämää ja toiminta eri yhteistyökumppaneiden kanssa on monipuolista.

Korpilahden seurakunta itsenäistyi Jämsän emäseurakunnasta 1.10.1861.

1. kirkkoherraksi valittiin 1.10.1872 alkaen Karl Henrik Oskar Molander. 11. ja viimeinen kirkkoherra oli Timo Iskala, vuoteen 2009 asti.

Vuonna 2009 Korpilahden seurakunta liitettiin osaksi Jyväskylän seurakuntaa.

Nykyinen kirkko on Korpilahden kolmas kirkko ja rakennettu 1827.  Kirkkoomme mahtuu 850 henkeä.

Kellotapulissa toinen kelloista on vuodelta 1701, jo ensimmäisestä kirkosta peräisin.