Musiikki

Palokan alueseurakunnassa kuullaan paljon musiikkia. Kuorot ja soitinryhmät ovat aktiivisesti mukana jumalanpalvelusten musiikissa ja kirkossa järjestetään säännöllisesti konsertteja. Kanttorit toimivat muusikkoina jumalanpalveluksissa, toimituksissa ja rippikoulutyössä sekä alueseurakunnan moninaisissa muissa tapahtumissa.

Palokan musiikkityö on verkostoitunut alueen muiden musiikkitoimijoiden kanssa. Olemme mukana toteuttamassa Palokan kulttuuriviikkoa, mahdollistamme yhdessä Jyväskylän seudun kansalaisopiston kanssa nuorille soittajille suunnatun puhallusorkesteritoiminnan ja tarjoamme tiloja musiikkioppilaitosten konsertteja varten.

Kirkkomme laajin maallikkoaktiviteetti ovat seurakuntien kuorolaulajat. Tule sinäkin mukaan Palokan alueseurakunnan musiikkitoimintaan liittymällä kuoroihin, musiikkiryhmiin tai jumalanpalvelusten ja muiden tilaisuuksien musiikkiesiintyjäksi.

Palokan kirkolla on myös mahdollisuus soittaa mm. rumpuja, kitaraa ja bassoa varaamalla bändikämppä harjoitusta varten. Nuorten musiikkitoiminnasta, mm. bänditoiminnasta, saat lisätietoja Palokan nuoriostyöntekijöiltä.
 

Ota yhteyttä:

Tuovi Ruhanen
tuovi.ruhanen@evl.fi
p. 040 560 9931

Palokan alueseurakunnan kuorot:

Palokan kirkkokuoro
Palokan kirkkokuoro (entinen Jyväskylän maaseurakunnan kirkkokuoro) täytti 95 vuotta vuonna 2010. Huomattavasta iästään huolimatta kuoro on virkeä ja aktiivinen, laulajissakin on montaa ikäpolvea. Laulamme messuissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Ohjelmistomme on varsin laaja ulottuen perinteisestä kuorokirjallisuudesta uudempaan hengelliseen musiikkiin. Jumalanpalvelusten lisäksi kuoro järjestää konsertteja ja matkoja. Kuluvana keväänä 2011 osallistumme ystävyysseurakuntamatkalle Rudolstadtiin, kuljemme hiukan myös Lutherin ja Bachin jalanjäljillä.
Otamme mielellämme mukaan uusia laulajia. Varsinkin miehet, lähtekääpä laulamaan!
Harjoittelemme torstaisin klo18.00-19.30 Palokan kirkossa Rovastintie 8.
Kuoroa johtaa vs. kanttori Natalia Ikonen, p. 040 684 2050, natalia.ikonen@evl.fi

Lauluyhtye Lux Auribus
Lauluyhtye Lux Auribus (suom. Valoa korville) aloitti toimintansa keväällä 2007 ja sen kymmenen jäsentä ovat kokeneita kuorolaulajia. Yhtyeen tavoitteena on esittää monipuolista ja haastavaa hengellistä musiikkia renessanssin kuoromusiikista moderniin musiikkiin. Toimintaa koordinoi ja yhtyeessä laulaa kanttori Jukka Hassinen.

Lapsikuoro
Lapsikuoro on lasten oma kuoro. Kuoro harjoittelee keskiviikkoisin Palokan kirkolla klo 16-17.
Kuorolaiset ovat ala-asteikäisiä. Pääsyvaatimuksena on, että lapsi osaa lukea kuoroon tullessaan. Pääsääntöisesti nuorimmat kuorolaiset ovat tokaluokkalaisia.
Lapsikuorolaiset laulavat jumalanpalveluksissa ja pitävät omia konsertteja. Toimintaan kuuluvat myös leirit ja retket.
Uudet kuorolaiset ovat tervetulleita mukaan syksyllä kuoron aloittaessa 31.8.2011.
Lisätietoja antaa kanttori Tuovi Ruhanen, p. 040 560 9931, tuovi.ruhanen(at)evl.fi. 

Lauluryhmä Tuikku

Harjoittelee keskiviikkoisin klo 17.30 Palokan kirkolla. Syksyn harjoituskausi alkaa 31.8.2011.
Kuoron ohjelmisto koostuu gospeltyyppisestä eli ns. kevyemmästä hengellisestä musiikista, mm. Petri Laaksosen, Pekka Simojoen ja Jaakko Löytyn lauluista.
Kuoro osallistuu jumalanpalveluksiin, Sanan ja rukouksen iltoihin sekä muihin seurakunnan tilaisuuksiin.
Lisätietoja antaa kanttori Tuovi Ruhanen p. 040 560 9931, tuovi.ruhanen(at)evl.fi. 

Yhteiskristillinen Roihu-kuoro

Yhteiskristillisessä Roihu-kuoron laulajat ovat 5-15 vuotiaita lapsia ja nuoria. Harjoitukset ovat Palokan kirkossa parittomien viikkojen tiistai-iltapäivisin klo 17.00-18.15. Kuoro on osa valtakunnalista Jippii-kuoroa. Harjoitusten välissä on pieni opetustuokio, josta vastaavat Helluntaiseurakunnan työntekijät Kuluvana keväänä 2011 kuoro valmistautuu Gospel Junior -messun toteuttamiseen Palokan kirkossa 15.5. klo 10.00. Uudet laulajat ovat tervetulleita. Kuoroa johtaa ja tiedusteluihin vastaa Lyyti Saikkonen, 040 776 9332, lyytisaikkonen(at)gmail.com.

 

Musiikkiryhmä:

Palokan Puhaltajat
Palokan Puhaltajat on seurakunnan ja Jyväskylän seudun kansalaisopiston kanssa yhteistyössä toimiva puhallusorkesteri nuorille soittajille. Seurakunta antaa soittimia lainaksi ja opetuksesta huolehtii Jyväskylän seudun kansalaisopisto.
Lisätietoja antaa Juha Lauttamus, p. 050 562 0462.