Tikkakosken alueseurakunta

Tikkakosken kirkko

 

Tikkakosken alueseurakuntaan kuuluvat varsinaisen taajaman lisäksi Puuppolan, Kuikan ja Nyrölän kylät tai pitäiskö sanoa kaupunginosat. Tikkakoski on varuskuntapaikkakunta, jossa on aina ollut myös teollisuus/konepajatoimintaa. Jyväskylän lentoasema sijaitsee alueellamme ja siellä mitattu lämpötila on Jyväskylän virallinen lukema. Tikkakoski on väestöltään kasvava ja ikärakenteeltaan melko nuori kaupunginosa.

Tikkakosken alueseurakunnan toiminta keskittyy paljolti kirkkoon, joka sijaitsee pääavenuen, Kirkkokadun varrella. Kirkko on valmistunut vuonna 1957, mutta sen yhteydessä olevia seurakuntatiloja on pariinkiin otteeseen laajennettu sen jälkeen. Myös kirkon vieressä sijaitsevassa pappilassa on kokoontumistiloja ja työntekijöiden työhuoneita. Sarpatin pienryhmäleirikeskus ja Autiokankaan hautausmaa sijaitsevat Tikkakosken alueella. Puuppolan päiväkodin yhteydessä meillä on kerhotila.

Toimintaa Tikkakosken alueseurakunnassa löytyy liki kaikenikäisille. Lapsi- ja perhetyö on meillä vireää, mutta unohtaa ei sovi vaikkapa vanhemman väen viikottaista työtupaa, jossa askaroidaan lähetyksen ja diakonian hyväksi.

Tervetuloa mukaan rakentamaan alueseurakuntaamme, joka koostuu ihmisistä kuten sinä ja minä, Jumalan luomia ja Kristuksen lunastamia kumpikin!

 

ALUESEURAKUNNAN LÄHIAJAN TAPAHTUMAT LÖYDÄT TAPAHTUMAKALENTERISTA!


SUURELLA SYDÄMELLÄ 
Olisitko kiinnostunut tekemään vapaaehtoistyötä seurakunnassa?
Suurella sydämellä –sivustossa haetaan vapaaehtoisia olemassa oleviin tehtäviin.
Jos ole kiinnostunut ilmoittaudu www.suurellasydamella.fi -sivuston kautta.

 

Tapahtumia

RSS
PDF-tiedostoSiionin_virsi-maraton_juliste[1].pdf (430 kB)
Mainos: Siionin virsi -maraton