Lapset ja perheet
![]() Lasten rakentama alttari kesäleirillä 2011. |
Mukana arjessa ja juhlassa
Seurakunnan lapsityön toiminnan tarkoituksena on tukea lasta ja hänen perhettään erityisesti kristillisessä kasvussa ja kasvatuksessa. Lapsityö haluaa antaa perheille mahdollisuuden osallistua oman kotiseurakuntansa toimintaan niin arjessa kuin juhlassakin. Seurakunnalla on erilaisia työmuotoja vastaamaan tähän tavoitteeseen.
Päiväkerhot
PÄIVÄKERHOIHIN ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 ON PÄÄTTYNYT. VAPAITA PAIKKOJA VOI TIEDUSTELLA LASTENOHJAAJILTA.
Päiväkerho on 3-6-vuotiaiden lasten arkitoimintaa, joka suunnitellaan tukemaan lapsen sosiaalista ja koko persoonallisuuden kehitystä. Kerhopäivät sisältävät tutustumista kristinuskon perusasioihin, erilaisia leikkejä, musiikkia, kädentaitoja, näyttelemistä jne. Perhekirkot, juhlat ja retket tuovat vaihtelua toimintakauteen.
Päiväkerhot kokoontuvat kerran viikossa ja ne kestävät 1½ -2½ tuntia kerrallaan. Kerhoja ohjaavat ja toimintaa ideoivat koulutetut kirkon varhaiskasvattajat.
Päiväkerhot ovat maksuttomia.
Vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella toimintakauden aikana varhaiskasvattajilta.
Päiväkerhopaikat ja vastaavat varhaiskasvattajat:
Tikkakosken kirkko:
Maritta Partanen 040 522 6550
maritta.partanen@evl.fi
Anja Rautio 0400 560 542
anja.rautio@evl.fi
Camilla Posa 0400 560 497
camilla.posa@evl.fi
Katri Peränen 0400 185 326
katri.peranen@evl.fi
Puuppolan srk-tila, Kuusela, Kuuselantie 32:
Katri Peränen 0400 185 326
katri.peranen@evl.fi
Camilla Posa 0400 560 497
camilla.posa@evl.fi
Nyrölän koulu:
Anja Rautio 0400 560 542
anja.rautio@evl.fi
Kuikan kylätalo:
Camilla Posa 0400 560 497
camilla.posa@evl.fi
Lapsityönohjaajana toimii
Eija Simpanen 040 560 9914
eija.simpanen@evl.fi
Kasvatuksesta vastaavana pappina toimii
Antti Toivio, p. 040 523 5172
antti.toivio@evl.fi
Muskarit
Musiikki on lahja, josta kaikki saamme nauttia. Muskareissa musiikin maailmaan tutustutaan monipuolisesti. Muskarit sisältävät laulua, soittoa, leikkiä, loruilua, sekä liikkumista musiikin mukana. Vanhojen ja uusien lastenlaulujen lisäksi ohjelmistoon kuuluvat mm. lasten hengelliset laulut ja virret. Alle 3v. lapset sekä sisarusmuskarilaiset ovat muskareissa yhdessä vanhemman kanssa.
Tiedustelut Terhi Hassinen p. 050 - 340 9893 terhi.hassinen@evl.fi
![]() |
Perhekerhot
Perhekerho on perhetyön näkyvin työmuoto. Ne ovat aikuisten ja lasten yhteinen kohtaamispaikka. Kerhoon ovat tervetulleita äidit, isät, isovanhemmat sekä hoitajat lapsineen. Perhekerhoon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Ohjelma muodostuu yhteisestä hartaushetkestä, tarjoilusta sekä erilaisesta toiminnasta, jotka suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa.
Perhekerhojen toiminta on päättynyt tältä keväältä. Kesän perhepäivät pidetään Sarpatin leirimajalla perjantaina 8.6. ja 15.6. sekä torstaina 21.6. klo 9-12. Perhepäiviin ovat kaikki tervetulleita ilman ennakkoilmoitusta. Srk tarjoaa kahvit ja pullat, muuten omat eväät mukaan. Makkaran paistaminen ja uiminen on mahdollista Sarpatissa.
Perhekerhojen lisäksi lapsiperheille järjestetään perhemessuja, leirejä, retkiä ja erilaisia muita perheille tarkoitettuja tapahtumia.
Rovastikunnallinen perhepäivä pidetään Vesalassa la 8.9. 2012 klo 10-15. Ilmoittautuminen Jyväskylän seurakunnan nettisivujen kautta. Päivän ohjelmassa Taika-Petteri, kädentyötä, nuotio, maastoleikki, pyhäkoulu... Päivän osallistumismaksut: Aikuiset ja 13 vuotta täyttäneet 5 €/ hlö, 3-12 -vuotiaat 3 €/ hlö, 0-2 -vuotiaat ilmaiseksi. TERVETULOA!
Tukea arkeen
Olemme aloittaneet uuden työmuodon, jonka avulla haluamme olla perheiden tukena arjessa. Jos olet väsynyt, tarvitset apua lastenhoidossa, jokin painaa mieltäsi tai haluat vain keskustella, ota yhteyttä! Lapsi- ja perhetyöntekijät keskustelevat mielellään kanssasi ja tulevat tarvittaessa myös kotiin.
Yhteyshenkilö Maritta Partanen p. 040 522 6550
Tukea arkeen -toiminta on kesätauolla kesä- ja heinäkuun.
![]() |
Pienet lapset
1-2-vuotiaille lapsille lähetetään syntymäpäiväkortti. Kortin mukana tulevassa tiedotteessa toivotetaan koko perhe tervetulleeksi mukaan seurakunnan toimintaan.
3-vuotiaille järjestetään vuosittain yhteiset syntymäpäiväjuhlat. Seuraavat juhlat pidetään tiistaina 4.9.12 klo 18 kirkolla. Tilaisuuteen lähetetään kutsu kaikille tänä vuonna kolme vuotta täyttäville.
Myös alle 3-vuotiaan kanssa voi osallistua seurakunnan perhekerhotoimintaan ja ensimmäisen lapsensa saaneille on oma Ekavauvaryhmä, jonka nimeksi olemme antaneet Pallerot.
Vuosittain järjestetään lisäksi edellisen vuoden aikana syntyneille lapsille, heidän kotiväelleen ja kummeilleen vauva- ja taaperoikäisten kirkkohetki. Seuraava tällainen kirkkohetki pidetään keväällä 2013.
Pyhäkoulu
Pyhäkoulu on lasten jumalanpalvelus, jossa tutustutaan kirkkovuoteen, Raamattuun ja rukoukseen lasten ehdoilla. Pyhäkoulussa lapsi saa vastauksia uskoon ja kristillisyyteen liittyviin kysymyksiin musiikin, leikin sekä kertomusten ja turvallisen yhdessäolon keskellä. Pyhäkouluun ovat tervetulleita yli 3-vuotiaat lapset.
Pyhäkoulut ovat päättyneet tältä kaudelta. Ilmoitamme elokuussa syksyn pyhäkouluista tällä sivulla ja Henki ja elämä -lehdessä.
![]() |
Leirit ja retket
Kesällä 2012 järjestetään päiväkerhoikäisille lapsille (3 - 6 -vuotiaille) päiväleirejä (klo 9-15 tai 9-14) Sarpatin leirimajalla Tikkakoskella. Näihin ilmoittautuminen päiväkerhojen kautta 23.4.-16.5.
Leirit ja retket kuuluvat päiväkerhojen, pyhäkoulujen ja perhekerhojen toimintaan. Perheleireille ja retkille ovat tervetulleita myös ne, jotka eivät muuten ole päässeet osallistumaan seurakunnan toimintaan.
Leireistä ja retkistä saat tietoa tämän nettisivun kautta tai seuraamalla Elämä&Henki-lehteä.
Lisätietoja lapsi- ja perhetyön toiminnasta lapsityönohjaaja Eija Simpaselta 040 - 560 9914.



