Jumalanpalvelus
Kirkko kutsuu joka sunnuntai klo 10 jumalanpalvelukseen. Jumalanpalvelus on seurakuntaelämän sydän, joka säteilee voimaa arkipäivään ja ihmisten keskinäiseen kohtaamiseen. Meillä Vaajakoskella kaikki sunnuntain jumalanpalvelukset ovat messuja eli jumalanpalveluksiin kuuluu ehtoollisen vietto. Jumalanpalveluksen aikana pidetään kirkon alakerrassa lapsille pyhäkoulua.
Jumalanpalveluksissa on aina vapaaehtoisia seurakuntalaisia avustamassa työntekijöitä. He lukevat tekstejä, keräävät kolehtia sekä avustavat ehtoollisen jaossa. Kevättalvella avustustehtävissä toimivat myös rippikoululaiset. Avustustehtävissä toimivat myös eri kylien asukkaat, jolloin niihin jumalanpalveluksiin toivotaan erityisesti avustavan kylän asukkaita.
Harvakseltaan pidetään eri herätysliikkeiden ja järjestöjen kirkkopyhiä sekä teema- ja kutsujumalanpalveluksia. Perinteeksi on tullut itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus, joka kokoaa yhteen Vaajakosken sotaveteraanit.
Hauskaksi tavaksi on muodostunut kirkkokahvikäytäntö. Vapaaehtoiset seurakuntalaiset keittävät kahvit vuorollaan. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahveilla vaihdetaan kuulumisia, tavataan tuttuja ja viihdytään toisten seurassa. Kirkkokahvit toimivat hyvin informaatiotilaisuutena.
Jumalanpalveluksiksi lasketaan myös kasuaalitoimitukset - kasteet, avioliittoon vihkimiset ja hautaansiunaamiset. Tilat ja työntekijät varataan keskitetysti kirkkoherranvirastosta. Papit ja kanttorit pyrkivät käymään toimitusta edeltävät keskustelut jokaisen toimitusta haluavan kanssa.