Muistomerkit
Haudattaessa vanhaan hautaan seurakunta huolehtii muistomerkkien ja kivilaitteiden paikoilleen asentamisesta. Työstä peritään korvaus muiden hautausmaksujen yhteydessä.
Muistomerkin tuonti on mahdollista keväällä 30.6. asti ja syksyllä 1.10. jälkeen maan routaantumiseen asti. Alueille, joilla on valmiiksi asennettu muistomerkin aluspalkki, saa muistomerkin tuoda heti hautauksen jälkeen. Muistomerkin tuonti sovitaan aina etukäteen. Tuontipäivät ovat tiistai, keskiviikko ja torstai.
Muistomerkin poistaminen haudalta
Hautaoikeuden lakattua hautausmaan ylläpitäjän tulee tarjota hautaoikeuden haltijalle tilaisuus poistaa hautamuistomerkki. Menettely edellyttää seurakunnilta yleisesti nykyistä tarkempia hautaoikeuksien määräaikojen seuraamista sekä tietoja hautaoikeuksien haltijoista ja heidän yhteystiedoistaan.
Seurakunta ilmoittaa hautaoikeuden haltijalle hautaoikeutta koskevan määräajan päättymisestä aina kirjeitse, mikäli seurakunnalla on ajan tasalla olevat yhteystiedot. Muussa tapauksessa hautaoikeuden päättymisestä laitetaan tiedote haudalle. Ellei määräaikaa ole jatkettu eikä hautamuistomerkkiä poistettu, muistomerkki siirtyy seurakunnalle vastikkeetta kuuden kuukauden kuluttua.
| Muistomerkit Vanha hm.pdf (6 kB) |