Ihmettelijä
 |
Mikael Holm, 51, työskentelee tietopalvelupäällikkönä Keski-Suomen maanmittaustoimistossa.
"Uskoni on muuttunut vuosien varrella. Aluksi olin hyvinkin jyrkkä ja tuomitsevainen, mutta toivon, että vuosien mittaan olen lieventynyt ja pystyn paremmin hyväksymään puutteita itsessäni ja muissa ihmisissä. Jokainen ansaitsee Jumalan armon, mutta vääryyksiä ei pidä siunata.
Jumala on muuttumassa minulle pikkuhiljaa isäksi. Olen yrittänyt tehdä töitä sen eteen. Maallinen isä-poika-suhde ei välttämättä aina ole niin hyvä. Oma isäni oli vajavainen ja rikkinäinen, mutta nyt pystyn jo muistamaan isääni hymyssä suin, enkä häpeä niitä piirteitä itsessäni, jotka olen perinyt häneltä.
Lapsuudenkotini ei ollut uskovainen, vaikka luimmekin iltarukouksen yhdessä äidin kanssa. Epäilin Jumalaa, kuten isänikin, ja yritin olla ateisti, mutta uskoni ei oikein riittänyt siihenkään. Yritin olla kova jätkä, mutta en pärjännyt omin voimin. Jumala veti puoleensa. Käännekohta tapahtui lokakuussa 1994. Kuulin sisälläni useamman kerran kutsun mennä kirkkoon. Lopulta lähdin jumalanpalvelukseen Säynätsalon kirkkoon, istuin takapenkissä, enkä enää pystynyt vastustamaan Jumalan kutsua.
Suhteeni seurakuntaan on tällä hetkellä valitettavan löysä. Asenteet ovat muuttuneet hyvin nopeasti ja radikaalisti niin yhteiskunnassa kuin seurakunnassa. Jos aikaisemmin olin kuvitellut olevani jotenkuten suvaitsevainen, niin nyt huomaankin olevani suvaitsematon. Mitä luterilainen kirkko opettaa, vaihtelee sen mukaan, keneltä vastausta kysytään. Jotkut merkittävällä paikalla olevat seurakunnan työntekijätkin voivat sanoutua irti kirkon ydinsanomasta. Seurakuntalaiset ovat hämillään. Ei Jeesuskaan yrittänyt miellyttää kaikkia. Seurakunnan pitäisi opettaa, mikä on oikein ja väärin.
Minun seurakuntani olisi sellainen, jossa Raamattu olisi keskeisellä sijalla. Toisaalta sinne voisi tulla millaisesta elämäntilanteesta tahansa kaikenlaisine ongelmineen. Monet ihmiset ovat tänä päivänä sisäisesti hyvin rikki. Seurakuntaan hakeudutaan monesti siksi, että halutaan parannusta sisäisiin haavoihin. Jos kohtaamista ei tapahdu, suhde seurakuntaan jää etäiseksi.
Kynnys kirkkoon on aika suuri, siksi seurakunnan pitäisi näkyä siellä, missä ihmiset ovat. Miksi kirkko pitää niin tiukasti kiinni esimerkiksi sunnuntain klo 10 jumalanpalveluksista?
Haaveilin pitkään, että voisin soittaa rumpuja. Toive toteutui vuonna 2007, jolloin perustimme yhteiskristillisen bändin, UnderCrown Band. Yhtyeessä on mukana yhdeksän jäsentä. Haluamme madaltaa raja-aitoja eri seurakuntien välillä ja välittää bändin kautta iloa. Haluamme murtaa ennakkoluuloja ja osoittaa, että kirkossa voi nauraa ja iloita, jopa tanssahdella. Kirkossa ei tarvitse synkistellä.
Toivon, että saisin soittaa bändissä vielä pitkään, tehdä hengellistä työtä ja toimia läheisteni kanssa rakkaudesta käsin. Haluaisin olla lapsilleni sellainen esimerkki, että he voisivat omaksua itselleen omia hyviä arvojani. Arjessa mitataan se, mitä on sydämessä. Odotan, että Jumalalla on minulle vielä yllätyksiä varastossa. Elämä on aika jännittävää."