Huhtasuon alueseurakunta
 

HUHTASUON SEURAKUNTAKESKUS ON SULJETTU!

Huhtasuon seurakuntakeskuksen toiminta on siirtynyt korvaaviin tiloihin 1.4.2017 alkaen.

Sisäilmatyöryhmä on arvioinut tilanteen työterveyslääkäriä ja kaupungin ympäristöterveystarkastajaa kuullen ja kiirehtinyt tilojen sulkemista.

Kaikki toiminnot nykyisissä tiloissa on lopetettu toistaiseksi,
ja korvaavia väistötiloja kartoitetaan.


Liikuntasalivuoroille ei ole mahdollisuutta osoittaa korvaavia vuoroja!

Messut pidetään toistaiseksi Halssilan seurakuntakeskuksessa, jonne järjestetään yhteiskuljetus.
Linja-auto lähtee Huhtasuolta sunnuntaisin klo 9.45, ja paluu Halssilasta Huhtasuolle klo 11.30.


Muiden toimintojen väistötiloista päivitämme tietoja, kunhan ne ovat varmistuneet.
 

Vireästä hengellisestä toiminnastaan tunnettu Huhtasuon alueseurakunta haluaa tarjota etsimisen ja löytämisen riemua vauvasta vaariin.
Modernikaan ihminen ei elä ainoastaan ajallisesti, vaan jokainen kaipaa "taivaan leipää".

Haluamme olla ojentamassa myös auttavan käden jokaista kohti, joka tarvitsee ajallista apua.
Tule mukaan olemaan tai toimimaan juuri sellaisena kuin olet!

Huhtasuon alueseurakuntaan kuuluvat Huhtasuon ja Halssilan kaupunginosat sekä Seppälän alue.

Huhtasuon alueseurakunnan alueella toimii Halssilan seurakuntakeskus, jossa sunnuntaisin messu. 

Ota yhteyttä

Kaste-, vihki- ja hautausasiat

Muistotilaisuuksien, juhlien ja tilojen varaukset
Halssila p. 050 549 7040 tai 050 549 7041

 

Ota yhteyttä

Esa Härköjärvi
Aluesihteeri vs.
Huhtasuon alueseurakunta
Huhtasuon alueseurakunta
PL 103
40101  Jyväskylä / Kuormaajantie 10, 40320 Jyväskylä