Ajankohtaista
Kirkkoherranvaalit pidetään 19.-20.2012
Jyväskylän seurakunta äänestää itselleen uuden kirkkoherran suorassa kansanvaalissa 19.-20.2.2012 pidettävissä kirkkoherranvaalissa. Ensimmäistä kertaa vaalissa on myös mahdollista äänestää ennakkoon. Varsinaisina vaalipäivinä voi äänestää vain seurakunnan pääkirkossa, Taulumäen kirkossa, mutta ennakkoon pääsee äänestämään kaikissa alueseurakuntien pääkirkoissa.
Tarkemmat tiedot äänestysajoista ja -paikoista löydät täältä.
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Virtasen valituksen
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Konneveden kirkkoherran Olavi Virtasen valituksen kirkkoherranvaalin ehdollepanosta. Virtanen vaati itselleen kolmatta vaalisijaa, mutta Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli hylkäsi Virtasen oikaisuvaatimuksen ja asetti kolmannelle sijalle Karijoen seurakunnan kirkkoherran, TM Markku Sarennon. KHO katsoi, että tuomiokapituli käytti harkintavaltaansa oikein päätöstä tehdessään.
Vaalissa ensimmäisellä vaalisijalla on Jyväskylän seurakunnan vs. kirkkoherra, TL Arto Viitala ja toisella vaalisijalla Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherra, TL Jari Uimonen.
Vaalit toimitetaan Jyväskylän seurakunnassa aikaisintaan helmi-maaliskuussa. Äänioikeutettuja ovat viimeistään ensimmäisenä vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet henkilöt, jotka on merkitty seurakunnan läsnäoleviksi jäseniksi viimeistään 70 päivää ennen ensimmäistä vaalipäivää.
Olavi Virtanen valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Vaasan hallinto-oikeus antoi 23.6.2011 päätöksen nro 11/0287/3 valituksesta, joka oli tehty Lapuan hiippakunnan päätöksestä koskien vaaliehdotusta Jyväskylän seurakunnan kirkkoherranvaalia varten. Valitus hylättiin.
Vaasan hallinto-oikeuden kirjaamon mukaan Olavi Virtanen on tehnyt valituksen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle ehdokasasettelua koskevasta päätösestä.
Kirkkoherrranvaali siirtyy
Lapuan hiippakunnan lakimiesasessori Jussi Lilja ilmoitti tänään, että Jyväskylän seurakunnan kirkkoherranvaali siirtyy.
Syynä on se, että Lapuan tuomiokapitulin päätöksestä 15.12.2010, joka koskee Jyväskylän seurakunnan kirkkoherranviran vaaliehdotusta, on saapunut tänään 18.1.2011 valitus Vaasan hallinto-oikeuteen. Valittajana on Konneveden kirkkoherra Olavi Virtanen
Oikaisuvaatimus hylättiin
Tuomiokapituli käsitteli 15.12.2010 kirkkoherra Olavi Virtasen oikaisuvaatimuksen Lapuan tuomiokapitulin tekemästä vaaliehdotuksesta Jyväskylän kirkkoherranviran täyttämistä varten.
Tuomiokapituli on hylännyt oikaisuvaatimuksen. Päätöksessä on kyse sillä tavalla henkilöarvioinnista, että se ei ole julkisuuslain 24 §: 29 kohdan nojalla julkinen. Tuomiokapituli katsoo, että se on vaaliehdotusta tehdessään käyttänyt sille KJ 6:22 §:n nojalla kuuluvaa harkintavaltaa. Päätöstä tehtäessä harkintavaltaa ei ole käytetty väärin. Kysymys on viranomaiselle kuuluvan nimitysharkinnan käyttämisestä. Joiltakin osin vaaliehdotuksen perusteluja tarkennettiin, mutta olennaista muutosta vaaliehdotuksen kokonaisarviointiin ei tullut.
Kirkkoherranvaalista oikaisuvaatimus
Konneveden seurakunnan kirkkoherra Olavi Virtanen on tehnyt oikaisuvaatimuksen Lapuan tuomikapitulin 3.11.2010 tekemästä Jyväskylän seurakunnan kirkkoherranvaalia koskevasta vaalisijapäätöksestä.
Tuomikapituli asetti kirkkoherranvirkaa tavoittelevat hakijat seuraavaan järjestykseen: ensimmäiselle vaalisijalle Jyväskylän seurakunnan vs. kirkkoherran, TL Arto Viitalan, toiselle vaalisijalle Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherran, TL Jari Uimosen ja kolmannelle vaalisijalle Karijoen seurakunnan kirkkoherran, TM Markku Sarennon. Lisäksi tuomikapituli totesi, että Konneveden seurakunnan kirkkoherra, TM Olavi Virtanen on kelpoinen ylimääräiseksi vaaliehdokkaaksi.
Kirkkoherran virkaan tulee valituksi se tuomiokapitulin ehdolle asettamista papeista, joka vaaleissa saa eniten ääniä. Vaalisijoilla 1-3 ei ole merkitystä, äänimäärä ratkaisee. Seurakunta voi kuitenkin valita kirkkoherran virkaan muun hakijan, jonka tuomiokapituli on todennut päteväksi ylimääräiseksi ehdokkaaksi. Ylimääräisen ehdokkaan on etenkin suuressa seurakunnassa erittäin vaikea tulla valituksi, sillä hänen on saatava vähintään yksi kymmenesosa koko seurakunnan äänistä ja enemmän kuin puolet annetuista äänistä.
Tuomikapituli antaa ratkaisunsa Virtasen tekemään oikaisuvaatimukseen aikaisintaan 15. joulukuuta. Oikaisuvaatimuksen tehneellä Virtasella on mahdollisuus valittaa ratkaisusta hallinto-oikeuteen, jos se ei häntä tyydytä. Valituksen käsittely voi kestää 1-2 vuotta.