Vaali-infoa
Vaalipäivät 19.-20.2.2012
Ennakkoäänestys 13.-17.2.2012
Varsinaisina vaalipäivinä voi äänestää ainoastaan seurakunnan pääkirkossa, Taulumäen kirkossa, Lohikoskentie 2. Vaalipäivät ovat 19.2.2012 klo 10 alkavan jumalanpalveluksen jälkeen klo 20:een saakka ja maanantai 20.2. klo 10-19. Tulos julistetaan Taulumäen kirkossa 20.2. aikaisintaan kello 20.30.
Äänioikeus on viimeistään 19.2.2012 18 vuotta täyttäneellä henkilöllä, joka on merkitty seurakunnan läsnä olevaksi jäseneksi viimeistään 11.12.2011. Äänioikeutettuja vaalissa on 76 289.
Äänestäjän on todistettava henkilöllisyytensä esittämällä vaalitoimitsijalle henkilötodistus tai muu riittävä selvitys.
Vaalinäytteet tammi-helmikuussa
Virkaa haki määräaikaan mennessä neljä henkilöä, joista kolme sai Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulilta vaalisijan. Vaalisijan saaneet ehdokkaat antavat kukin vuorollaan vaalinäytteen eli toimittavat messun, ehtoollisjumalanpalveluksen, Taulumäen kirkossa. Vaalinäytteen yhteydessä kukin ehdokas on seurakuntalaisten tavattavissa ennen messun alkamista klo 16.30-17.30.
Vaalinäytteet Taulumäen kirkossa klo 18 kolmena peräkkäisenä sunnuntaina:
Su 22.1.2012 I vaalisija, Jyväskylän seurakunnan vt. kirkkoherra Arto Viitala
Su 29.1.2012 II vaalisija,Vaara-Karjalan seurakunnan kirkkoherra Jari Uimonen
Su 5.02.2012 III vaalisija, Karijoen seurakunnan kirkkoherra Markku Sarento
Vaaliin pyydettiin myös ylimääräinen ehdokas
Ylimääräiseksi ehdokkaaksi kirkkoherran vaaliin on pyydetty Konneveden kirkkoherra Olavi Virtanen. Ylimääräinen ehdokas ei sääntöjen mukaan voi antaa vaalinäytettä. Ylimääräisen ehdokkaan on tullakseen valituksi saatava kirkkolain mukaan vähintään 10 % kaikkien äänioikeutettujen määrästä ja lisäksi yli puolet annetuista äänistä.
Vaalipaneeli ja vaalikone
Kaikki ehdokkaat pääsevät esittäytymään seurakuntalaisille Keskusseurakuntatalossa, os. Yliopistonkatu 12, Jyväskylä, 17.1.2012 klo 18-21 järjestettävässä vaalipaneelissa. Viikolla 4 avataan myös vaalikone, jonka avulla seurakuntalaiset voivat verrata ehdokkaiden mielipiteitä. Seurakuntalaiset voivat esittää ehdokkaille kysymyksiä, joita voi lähettää myös ennakkoon osoitteeseen marjaleena.luukkonen@evl.fi tai puh. 040 545 8740 ja sirpa.koivisto@evl.fi, puh 040 703 0350.
Ennakkoäänestys jokaisessa alueseurakunnassa
Kirkkoherranvaalissa voi äänestää ensimmäistä kertaa myös ennakkoon.
- Kirkkoherranvirasto,Yliopistonkatu 12, Jyväskylä, 13.-17.2.2012 klo 9-18
- Ma 13.2.2012 klo 9-18 Korpilahden alueseurakunnan toimisto, Valanteentie 1, Korpilahti
ja Säyntäsalon alueseurakunnan toimisto, srk-koti, Saarnatie 1 Säyntäsalo - Ti 14.2.2012 klo 9-18 Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10, ja Palokan kirkko, Rovastintie 8A.
- Ke 15.2.2012 klo 9-18 Tikkakosken kirkko, Kirkkokatu 18, ja Huhtasuon kirkko, Nevakatu 6
- To 16.2.2012 klo 9-18 Vaajakosken kirkko, Kirkkotie 11, ja Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4.
Kotiäänestys
13.-17.2.2012. Kotiäänestyksen voi tilata numerosta 040 535 0324 tai 040 535 4233.
Vaalin erikoisuutena siirtyvä ääni
Vaalilippuun on painettu ehdokkaiden nimet vaalisijajärjestyksessä. Viimeisenä on sarake ylimääräisen ehdokkaan nimen kirjoittamista varten
Äänestäjän, joka äänestää vaalisijalla olevaa ehdokasta, on tehtävä selvästi näkyvä merkintä äänestyslipun siihen sarakkeeseen, jossa tämän nimi on.
Jos äänioikeutettu pitää parhaana ylimääräistä ehdokasta, hän kirjoittaa tämän nimen vaalilipussa olevaan sarakkeeseen. Lisäksi hän voi, jos haluaa, merkitä vaalilippuun ruksin myös jollekin vaalisijan saaneista eli tavallaan merkitä näkyviin toiseksi parhaaksi katsomansa ehdokkaan.
Kirkkolain mukaan ylimääräisen ehdokkaan läpimenolle on asetettu äänikynnys: hänen on saatava vähintään 10 % seurakunnan äänioikeutettujen määrästä ja yli puolet annetuista äänistä. Elleivät nämä ehdot täyty, siirtyvät ylimääräisen ehdokkaan äänet sille vaalisijalla olevalle ehdokkaalle, jonka kohtaan ruksi on merkitty. Tällä säännöllä on sanottu vaalijärjestyksen turvaavan sen, etteivät ylimääräiselle ehdokkaalle annetut äänet mene hukkaan.