Säynätsalon hautausmaa

Saarnatie 1, 40900 Säynätsalo

Säynätsalon hautausmaa

Hautausmaa sijaitsee Jyväskylän keskustasta 16 km etelään Säynätsalon saaressa. Säynätsalon hautausmaa on perustettu v.1923 ja sen pinta-ala on 1,5 ha.

Vapaita arkkuhautapaikkoja Säynätsalon hautausmaalla on rajoitetusti, mutta uurnahautapaikkoja on riittävästi, kun hautausmaalle valmistui arkkitehti Bey Hengin suunnittelema uurnahauta-alue.

Uurnahauta-alue

Säynätsalon hautausmaan uusi uurnahauta-alue on otettu käyttöön 5.6.2005. Alueella on yksittäisiä uurnahautoja sekä muistolehto ja sirottelualue. Hallitsevana kivilajina uurnahauta-alueella on punainen graniitti.

Yksittäisiä uurnahautoja on 180, joista kussakin on neljä hautasijaa. Seurakunta on hankkinut alueelle valmiiksi kolme erimallista muistomerkkiä. Omaiset voivat toki hankkia myös oman muistomerkin.

Sankarihautausmaa

Kirkkopihassa sijaitseva sankarihautausmaa vihittiin käyttöön v.1939. Ensimmäiset sankarivainajat siunattiin 21.1.1940. Kaiken kaikkiaan sankarihautausmaahan on haudattu 32 kaatunutta vainajaa. Lisäksi yhdelle kentälle jääneelle sankarivainajalle on tehty oma hautakivi.

Sankarihautausmaan nykyinen muoto perustuu arkkitehti Aulis Blomstedtin aluesuunnitelmaan (1943). Sankarihautakummulle on pystytetty Wäinö Aaltosen suunnittelema pronssinen sankaripatsas ”Mies mieheltä”. Patsaan paljastustilaisuus pidettiin 1948.

Työnjohtaja
Petri Fluuri, puh. 040 5609 901

petri.fluuri(at)evl.fi

Lataa Säynätsalon hautausmaan kartta

Pysäköinti
wc
Esteetön kulku