Taulumäen kirkko

Lohikoskentie 2, 40100 Jyväskylä
0400 308 120
(014) 211 039

Taulumäen kirkko

Taulumäen kirkko on Jyväskylän seurakunnan pääkirkko. Kirkkoon mahtuu noin 700 henkeä.

Taulumäen kirkko valmistui vuonna 1929 arkkitehti Elsi Borgin suunnitelmien mukaan. Taulumäkeä on kutsuttu myös enkelten kirkoksi lukuisten enkelimaalaustensa vuoksi – kirkosta löytyy kaikkiaan 24 enkelihahmoa. Kirkko on peruskorjattu vuonna 1996.

Uusklassismia edustava  kirkko on länsitornillinen pitkäkirkko. Kirkkosalin sivuilla kohoaa pilareiden kannattamat, kaksikerroksiset lehterit – ainoat Keski-Suomessa. Kuoriosan pohjoissivulle on rakennettu pieni, kahdeksankulmainen sakaristo ja eteläsivulle ovaalinmuotoinen, kattoikkunalla valaistu kastekappeli.

Yli 30 metriä korkea kellotorni on pääsisäänkäynnin yläpuolella. Kellotorniin johtaa kirkon alakerrasta 136 askelmaa. Kellohuoneessa on kolme pronssista valettua kelloa.

Romanttista urkurakennustyyliä edustavat pääurut ovat valmistuneet 1930 Kangasalan urkutehtaalta. Uruissa on kolme sormiota, jalkio, pneumaattinen koneisto sekä 36 itsenäistä ja kolme siirtoäänikertaa. Barokkityyliä edustavat kuoriurut hankittiin vuonna 1998.

Taulumäen kirkon urkujen dispositiot

Taulumäen kirkon kuoriurkujen dispositiot

 



 

 

Induktiosilmukka
Pysäköinti
wc
Esteetön kulku

Sijainti kartalla

Tapahtumat

su 3.7. 13.00

Lohikoskentie 2, 40100 Jyväskylä

Jumalanpalvelus

Palokan rippileirin 811 konfirmaatiomessu
su 3.7. 18.00

Lohikoskentie 2, 40100 Jyväskylä

Messu

Rakkauden laki