Usko


KRISTITTY USKOO ELÄVÄÄN JUMALAAN

Kristinusko on uskoa elävään Jumalaan ja luottamusta siihen, että elämällä on tarkoitus.
Kristinuskon Jumala on elämän Jumala, Luoja, joka on antanut elämän kaikelle olemassa olevalle. Myös oma elämämme on Luojan lahjaa.

Raamatun mukaan Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa. Koska ihminen ei ole kyennyt omilla teoillaan pääsemään irti synnistä ja pimeydestä joka hänessä asuu ja häntä ympäröi, lähetti Jumala oman poikansa jotta yksikään joka häneen uskoo, ei hukkuisi.

Ihmisten elämässä Jumala on läsnä myös uskoa, toivoa ja rakkautta luovan, eläväksi tekevän hengen kautta.
Jumalanpalvelus, rukous ja ehtoollinen ovat tapoja ylläpitää yhteyttä sekä Jumalaan että muihin ihmisiin. Kirkko on
yhteisö ihmiselle, joka etsii elämään syvyyttä ja merkitystä.

Mikä Raamattu?

Raamattu on kristityille pyhä kirja, koska sen välityksellä Jumala ilmaisee oman tahtonsa. Kaikkea kirkon opettamaa on arvioitava Raamatun mukaan.

Raamattuun ihmiset ovat kirjoittaneet sen, mitä ovat nähneet, kuulleet ja uskoneet. Näin Raamatussa on sekä jumalallinen että inhimillinen puoli.

Raamatussa kehotetaan rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. Rakkauden kaksoiskäsky on käskyistä tärkein, se tiivistää Vanhan ja Uuden testamentin. Raamatun läpi kulkeva juoni, sen punainen lanka, kertoo Jumalan rakkaudesta ihmisiin.

Raamattu on kirkon kirja, jota luetaan aina jumalanpalveluksessa. Myös kirkon pyhät toimitukset, kaste ja ehtoollinen, perustuvat Raamatussa kuvattuun Jeesuksen toimintaan.

Ks. lisää Raamatusta: www.evl.fi/raamattu/

Mitä on usko?

Usko on luottavaista turvautumista johonkin, mitä ei voi nähdä. Se on syvää luottamusta siihen, minkä varaan ihminen elämänsä viime kädessä rakentaa. Tämä luottamus on uskoa elävään Jumalaan.

Usko ei kuitenkaan haparoi hämärässä. Jumala on ilmoittanut itsestään, jotta voimme elää uskossa häneen. Hän vaikuttaa luomakunnassa ja historiassa ja kohtaa meidät henkilökohtaisesti. Jumala asettui ihmisen osaan lähettämällä Poikansa maailmaan. Tapahtumasta ovat kertoneet ihmiset, jotka itse olivat läsnä. Nämä kertomukset löytyvät Raamatusta, joka on keskeisin lähde, kun etsimme tietoa Jumalasta.

Mikä Jumala?

Jumalan mysteeriä kuvataan puhumalla Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä.

Jumalaa ei voi kuitenkaan rajoittaa inhimillisiin sanoihin ja mielikuviin. Jumala on suurempi kuin ajatuksemme. On mahdotonta täysin kuvata ja ymmärtää Jumalaa, johon uskomme.

Kristinuskon historian ensimmäisistä vuosisadoista lähtien tätä mysteeriä, salaisuutta, on yritetty kuvata puhumalla Jumalasta kolmena ”persoonana”. Perinteisesti puhumme Jumalasta Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Tällä tavoin voi selventää, kuinka Jumala toimii suhteessa maailmaan, ja mitä tämä ihmiselle tarkoittaa.

Usko Jumalaan Isänä merkitsee sitä, että Jumala on luonut kaiken, näkyvän ja näkymättömän.

Jumala ilmaisee meille rakkautensa ja hyvyytensä poikansa, Jeesuksen Kristuksen kautta. Jeesuksessa hän syntyi ihmiseksi ja pelasti ihmisen ja koko luomakunnan pahan vallasta.

Pyhä Henki tuo Jumalan hyvyyden ja Kristuksen rakkauden meidän keskellemme. Hän kutsuu meitä ja synnyttää meissä uskon ja uuden elämän.

Näissä eri ilmenemismuodoissa näemme kuitenkin yhden ja saman Jumalan, joka on itsensä antava rakkaus.

Mikä rukous?

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.

Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.”
(Fil. 4:6–7)

Ikiaikaista rukouspuhetta Jumalalle löytyy Raamatusta esimerkiksi psalmien kirjasta. Uuden testamentin evankeliumeihin on kirjattu ylös Jeesuksen rukous, "Isä meidän", jota rukoillaan yhdessä jokaisessa jumalanpalveluksessa.

Rukous on tapa olla Jumalan kasvojen edessä. Hän näkee meidät joka hetki ja tietää, mitä tarvitsemme. Jumala kehottaa rukoilemaan hädässä ja luottamaan hänen apuunsa.