Uutislistaukseen

Kirkkovaltuuston päätöksiä

Reimari nousemassa seurakunnan ykkösvaihtoehdoksi

Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuusto päätti tiistaina käynnistää selvitykset toimitilojen sijoittamiseksi uuteen Reimarin kiinteistöön. Valtuusto päätti, että tilojen vuokraaminen tai ostaminen Valtiontalon naapuriin nousevasta Reimarista on seurakunnan tilaratkaisuille ensisijainen vaihtoehto. Kiinteistö Oy Reimariin sijoittuisivat Keskustan alueseurakunnan, yhteisen seurakuntapalvelun ja hallinnon tilat.

Samassa yhteydessä kirkkovaltuusto päätti Vanhan pappilan hankesuunnittelun käynnistämisestä siten, että pappila saneerattaisiin nykyisessä laajuudessaan. Myös tekniset edellytykset Kaupunginkirkon kryptan rakentamiselle ja kirkkosalin teknisille muutoksille selvitetään.

Valtuusto teki päätöksensä pitkän keskustelun ja äänestysten jälkeen. Pertti Reinikainen esitti ensin Tuulikki Väliniemen kannattamana esityksen palauttamista valmisteluun. Palautusesitys kaatui kuitenkin äänestyksessä lukemin 29-9.

Keskustelun edetessä Tuulikki Väliniemi teki Pertti Reinikaisen kannattamana esityksen Taulumäki-talon suunnittelun edistämisestä ja arkkitehtuurikilpailun käynnistämisestä, mutta se puolestaan kaatui äänin 29-8. Raija Sipinen äänesti tyhjää. Pohjaesitystä vastustaneet jättivät päätökseen eriävän mielipiteensä. Lisäksi Tapio Lampinen olisi halunnut, että Vanhaa pappilaa ei peruskorjattaisi vaan siitä luovuttaisiin. Hän ei saanut ehdotukselleen kannatusta, mutta jätti asiasta eriävän mielipiteensä.

 

Kirkollisveroprosentti pysyy ennallaan

Jyväskylän seurakunnan kirkollisveroprosentti säilyy nykyisellään, 1,45:ssä. Kirkkovaltuusto päätti asiasta tiistain kokouksessaan.

Ellei taloutta pystytä tasapainottamaan, seurakunnan kokonaistulos jää nyt vahvistetulla veroprosentilla noin 2,6 miljoonaa euroa alijäämäiseksi vuosina 2017-19. Alijäämässä ei ole huomioitu mahdollisia investoinneista syntyviä kustannuksia tai satunnaisia tuottoja.

 

Lisätietoja: hallintojohtaja Anu Lajunen 050 340 9888

 

Tue Oct 25 21:19:00 EEST 2016