Uutislistaukseen

Yhteisvastuukeräys jatkuu vielä viikon

Yhteisvastuu jordania_S.jpg

Yhteisvastuukeräyksen loppusuora häämöttää. Keräys päättyy huhtikuun lopussa.

Suomessa yhteisvastuuvaroin autetaan ihmiskaupan uhreja kehittämällä tukihenkilötoimintaa ja etsivää työtä sekä vahvistetaan työntekijöiden osaamista tunnistaa ja tavoittaa ihmiskaupan uhreja. Lisäksi uhreille tarjotaan kriisiapua majoituksen, ruoan, hygienian ja vaatetuksen järjestämiseen, mahdollisuus tulkin käyttöön sekä matalan kynnyksen oikeudellista neuvontaa. Avun vievät perille Monika-Naiset liitto ry, Pakolaisneuvonta ryPro-tukipiste ry ja Rikosuhripäivystys.

Jyväskylässä seurakunnan oma kohde on Raiskaustukikeskus, jolle menee kymmenen prosenttia paikallisesta keräystuotosta.

Keräysvaroin tuettava kansainvälinen työ keskittyy erityisesti konfliktien keskellä asuvien nuorten auttamiseen, jotta he pystyisivät rakentamaan kohtuullisen elämän itselleen ja omaisilleen lähellä kotiseutuaan, ja välttäisivät myös pakomatkalla vaanivat vaarat, kuten ihmiskaupan ja -salakuljetuksen.

Yhteisvastuun vuoden 2017 kansainvälisenä esimerkkikohteena on Lähi-Itä. Jordaniassa avustustyön painopisteenä on koulutus ja psykososiaalinen tuki noin 12−30-vuotiaille leireillä ja paikallisissa yhteisöissä asuville Syyrian pakolaisille. Israelissa ja Palestiinalaisalueilla tuetaan rauhankasvatustyötä nuorten medialukutaidon sekä ihmisoikeustuntemuksen parantamiseksi. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

 

Keräykseen voi osallistua lahjoittamalla seuraaville tileille.

Kirkkopalvelut ry/ Yhteisvastuukeräys, huom. viite 307114.

Nordea FI16 2089 1800 0067 75  

OP  FI14 5000 0120 2362 28  

Danske Bank FI81 8000 1600 0516 51  

Aktia FI82 4055 0010 4148 41

 

2017-04-24 15:02:18.0