Uutislistaukseen

Naisten Pankki sai nimikkolangan

Naisten Pankin lanka_THUMB.jpg

Novita tekee Naisten Pankille oman neulelangan, joka on osa Novita 7 Veljestä -tuoteperhettä. Raitalanka toistaa Naisten Pankin logon värejä, ja yhdestä kerästä syntyy villasukat. Uusi lanka tulee myyntiin Novitan jälleenmyyjille heinäkuussa. Novitaknits.com -verkkokaupastaLinkki avautuu uudessa välilehdessä uutta lankaa voi ostaa 11.5. lähtien.

Langan myynnistä saadulla lahjoituksella annetaan kehitysmaan naisille mahdollisuus elättää itse oma perheensä, saada koulutusta tai apua oman yrityksen perustamiseen. Novita lahjoittaa jokaisesta vuonna 2017 Suomessa ostetusta kerästä Naisten Pankille 50 senttiä.

– Olemme todella iloisia yhteistyöstä, sillä vastuullisuus on yksi Novitan tärkeimmistä arvoista. Tavoitteemme on lahjoittaa vähintään 10 000 euroa Naisten Pankille ja uskomme pääsevämme jopa tavoitteen yli. Suomessa on vahva neulomisen kulttuuri ja neulomme todennäköisesti eniten maailmassa asukasta kohden laskettuna.

-Valitsemalla Naisten Pankin Novita 7 Veljestä –langan kuluttajamme voivat neuloa naiselle Ammatin ja näin auttaa sekä tukea kanssasisariamme kaukana toisella mantereella. Neulominen tekee hyvää mielelle ja keholle, se on tutkitusti rentouttava harrastus, jonka hyvänolon vaikutuksia tänä päivänä verrataan jopa joogaan tai mindfullnesiin. Neulominen luo myös yhteisöllisyyttä, joka parhaimmillaan yhdistää neulonnan harrastajat yhdessä osallistumaan hyväntekeväisyyteen, kertoo Novitan toimitusjohtaja Daniela Yrjö-Koskinen.

Myös Naisten Pankissa uusi yhteistyökumppani on otettu ilolla vastaan.

-Olen todella iloinen Novitan ja Naisten Pankin yhteistyöstä. Naisten Pankki tekee töitä, jotta kehitysmaiden naisten unelmat toteutuisivat. Naistenpankkilaiset keräävät varoja myös neulomalla ja virkkaamalla. Lanka yhdistää meidät, sanoo Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Reetta Meriläinen.

#NeuloNaiselleAmmatti #NaistenPankki #novitaknits

Teksti ja kuva: Naisten Pankki

2017-05-16 14:21:00.0