Uutislistaukseen

Lehtisaari avaa ovensa lauantaina

_03A9620_L.jpg

Lehtisaaren avajaisia vietetään tänä vuonna ilman yhtä isoa osaa. Saaren päärakennus paloi vuoden 2016 kesäkuun puolessa välissä. Tämä ei kuitenkaan juuri vaikuta saaren toimintaan.
Entisen päärakennuksen tilalle tulee teltta, joka antaa tarpeen tullen suojaa sateelta ja auringon paahteelta.
Lehtisaari osallistuu tänä kesänä muun muassa Luonnon päivän Nuku yösi ulkona –kampanjaan 17.6.

-Olihan se semmoinen tunnelmallinen talo ja nyt ollaan vähän enemmän sään armoilla, mutta saaren toiminta pyörii tuttuun tapaan, sanoo saaren toiminnasta vastaava nuorisotyönohjaaja Pasi Bom.

Jyväskylän seurakunnan omistuksessa oleva Lehtisaaren kesäkoti avaa ovensa 10.6. Avajaismessu ja Tiina Askin konsertti ovat sunnuntaina 11.6.
Saaressa voi edellisten kesien tapaan vierailla vapaasti, kunhan ottaa huomioon saaren aukioloajat. Myös tutut aktiviteetit ovat mahdollisia. Saunominen onnistuu ja grillauspaikat löytyy. Saarella on myös beachvolleykenttä ja monenlaisia muita pelivälineitä, muun muassa salkopallo, petankki ja mölkky.

 

Saari avautuu la 10.6. klo 12.
Avajaismessu su 11.6. klo 14.
Konsertissa Tiina Ask su 11.6. klo 16.
Luonnon päivä la 17.6. Nuku yösi ulkona Lehtisaaressa la 17.6.-su 18.8. Ilm. viim. 14.6.
https://urly.fi/LMsLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Juhannusjuhla ja kokko sään salliessa (klo 20) pe 23.5.
Saari suljettu juhannuksena 24.-25.5.

Usko+urheilu=Urheilulähetys? ke 2.8. klo 17
Päättäjäiset su 13.8. Messu klo 14, konsertissa Ossi ja Eve klo 16.
Lehtisaaren tapahtumatiedot päivittyvät osoitteessa
www.lehtisaarenkesakoti.fi sekä saaren Facebook-sivulta.

Saaren vene noutaa Viitaniemen laiturista tasatunnein (liivit talon puolesta). Viimeinen soutu saareen lähtee klo 19. Sauna ja grillit sulkeutuvat klo 19.30. Viimeinen soutu pois saaresta klo 19.50.

2017-06-06 12:45:12.0