Uutislistaukseen

Klaus Härö ja Selma Vilhunen saivat Kirkon mediasäätiön tuotantotukea

Kirkon mediasäätiön kevätkauden tuotantotuet myönnettiin 17 hankkeelle. Suurin euromääräinen tuki, 25 000 euroa, myönnettiin Klaus Härön ohjaamalle elokuvalle Tumma Kristus. Selma Vilhusen ohjaamalle nuorten elokuvalle, Hölmö nuori sydän, myönnettiin 20 000 euron tuotantotuki.

Härön elokuva kertoo ikääntyvästä taidekauppiaasta, joka löytää arvokkaalta vaikuttavan Tumma Kristus -nimisen taulun ja päättää lähteä viimeiselle keikalle ansaitakseen kunnon eläkerahat ja läheistensä arvostuksen.

Vilhusen elokuva kertoo nuoresta Lennistä ja tämän tyttöystävästä Kiirasta. Nuorten hapuileva rakkaus joutuu koetukselle, kun Kiira tulee raskaaksi. Oman isän mallia vailla oleva Lenni haluaa hoitaa isyyden hyvin. Hän löytää isähahmon rasistisesta, kamppailulajeja harrastavasta Jannesta sekä naapurin somalialaistaustaisesta perheenisä Abdista.

- Tuen saajat valikoituivat monipuolisesta hakijajoukosta. Ne täyttävät Kirkon mediasäätiön asettamat kriteerit. Mukana oli useita tuotantoja, jotka käsittelivät muun muassa pakolais- ja maahanmuuttajateemaa. Lisäksi joukossa oli sekä lapsille ja nuorille suunnattuja että historiaa kuvaavia aiheita, säätiön asiamies Juha Rajamäki linjaa.

Kirkon mediasäätiön tuella edistetään uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien tekemistä, levittämistä ja esittämistä valtakunnallisissa medioissa. Hakemuksia saapui kaikkiaan 92. Tuotantotukien yhteismäärä on 135 500 euroa.

 

 

2017-06-12 11:53:41.0