Uutislistaukseen

Musiikkia reformaation alkuajoilta

Kuokkalan kirkossa konsertoi nuorista ammattilaisista koostuva vanhan musiikin yhtye Un’altra ondata.
Un’altra ondata_THUMB.jpg

Yhtye on erikoistunut 1600-luvun musiikkiin ja pyrkii tuomaan esityksissään esiin varhaisen barokin puhuvan musiikin ilmiötä. Konsertissa kuullaan musiikkia reformaation alkuajoilta 1500-luvulta, jonka aikana ilmestyneet teokset, esimerkiksi Lassolta, Josquinilta ja Eccardilta, ovat saaneet vaikutteita eri puolilta Eurooppaa.

 

Konsertti on osa Kesäkonserttisarjaa, ja se kuullaan 1.8. klo 19 Kuokkalan kirkossa.
Ohjelma 15/10/5 euroa.

Thu Jul 27 13:42:00 EEST 2017