Tutkimus haastaa diakonian uuteen määrittelyyn

- Kirkossa on tarve sosiaalisen vastuun laaja-alaisempaan ymmärtämiseen: vastuu lähimmäisenrakkauden toteuttamisesta kuuluu kaikille. Ammattimaisen työn tekemiseen tarvitaan kuitenkin myös koulutettuja osaajia, kiteyttää johtava asiantuntija, dosentti Kari Latvus juuri julkistetun tutkimuksensa Diaconia as Care for the Poor? Critical Perspectives on the Development of Caritative Diaconia, johtopäätöksen.

Latvuksen mukaan tutkimus tuo esiin vakavia väärinymmärryksiä sekä diakonin viran että diakonia-sanojen ymmärtämisessä ja haastaa kirkkoa tarkastelemaan näitä uudelleen. Uuden tutkimussuunnan käynnisti australialainen tutkija John N. Collins. Latvuksen tutkimus siirtää painopistettä aiempaa enemmän köyhyystutkimukseen ja vaikutushistoriaan.

Diakonia ymmärretään kirkkojen ydintoiminnaksi, ja se on kasvavan globaalin mielenkiinnon kohteena. Samalla on noussut esiin kasvava tarve selkeyttää, mitä diakonia-sanat ovat tarkoittaneet ja mitä diakonit ovat historian eri vaiheissa todella tehneet.

Väärinkäsitykset käsitteissä tekevät nykykeskustelusta vaikeaa

Huoli ja huolenpito köyhistä on aina ollut kristinuskon keskeisenä piirteenä. Latvuksen tutkimuksesta nousee esiin, että tämä tehtävä on uskottu diakoneille ja nimetty diakoniaksi vasta reformaatiossa ja sen jälkeen. Reformaation seurauksena on diakonia-sanoihin ja diakonin virkaan kohdistunut laajamittainen väärintulkintojen sarja, joka voimistui edelleen 1800-luvulla.

- Väärintulkintojen itsekriittinen ja positiivinen käsittely on edelleen kesken ja heijastuu myös suomalaisessa diakonaattikeskustelussa, Latvus sanoo.

- Väärinkäsitykset näyttävät noloilta, mutta ne ovat syntyneet hyvään pyrkimällä. Omat tulkinnat on projisoitu Raamatun teksteihin. Kirkossa ei kuitenkaan voi enää toistaa samoja väärintulkintoja, vaan diakonian taustat tulee käydä läpi sekä kriittisesti että rakkaudella. Väärinkäsitykset ovat yksi syy siihen, miksi diakonaattikeskustelu on kirkolliskokouksessa niin vaikeaa.