Uutislistaukseen

Arkkipiispan vaali käynnistyy ehdokasasettelulla 25.9.

Arkkipiispan vaalin ehdokasasettelu alkaa maanantaina 25.9. ja päättyy 27.11. Asiasta päätti Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli.

Ehdokkaan voi asettaa valitsijayhdistys, jonka muodostaa vähintään 30 vaalissa äänioikeutettua henkilöä. Ehdokkaan tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihitty pappi.

Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros käydään torstaina 8.2. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toinen vaali käydään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken torstaina 1.3.

Äänioikeus arkkipiispan vaalissa on arkkihiippakunnan papeilla ja lehtoreilla sekä seurakuntien valitsemilla maallikkovalitsijoilla. Maallikkovalitsijoita on yhtä monta kuin hiippakunnan äänioikeutettuja pappeja ja lehtoreita eli 603. Äänivaltaisia ovat myös kaikki kirkolliskokousedustajat sekä hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen jäsenet. Kaikkiaan äänioikeus vaaleissa on 1525 henkilöllä.

Kirkon uudistetun vaalilainsäädännön mukaisesti Turun arkkihiippakunnan äänioikeutettujen äänten painoarvoa vähennetään vaalin tulosta laskettaessa, jotta muiden hiippakuntien ja kokonaiskirkon vaikutus arkkipiispan vaalissa on vahvempi. Uudistuksen taustalla on arkkipiispan kokonaiskirkon tehtävien ja niiden merkityksen kasvu.

Vuodesta 2010 alkaen arkkipiispana toiminut Kari Mäkinen on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle 1.6.2018. Järjestyksessään neljästoista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa saavuttaa eläkeiän ensi keväänä.

Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuun alussa 2018.

 

 

2017-09-20 12:53:01.0