Uutislistaukseen

Kirkkovaltuuston päätöksiä

 

Korpilahden aluekappalaiseksi Antti Koivisto

Jyväskylän seurakunnan aluekappalaiseksi Korpilahdelle on valittu teologian maisteri Antti Koivisto, 38. Koivisto on työskennellyt Korpilahden aluekappalaisen sijaisena eri otteeseen yli neljä vuotta.

Aluekappalaisen virkaa haki kahdeksan ihmistä, joista sittemmin kaksi perui hakemuksensa. Valinnan tiistaina tehnyt kirkkovaltuusto oli esityksessään yksimielinen.

 

Kirkollisveroprosentti säilyy ennallaan

Jyväskylän seurakunnan kirkollisveroprosentti pysyy nykyisellään myös tulevana vuonna. Tiistaina kokoontunut kirkkovaltuusto vahvisti kirkollisveroprosentiksi 1,45.

Taloussuunnitelman mukaan seurakunnan tulos vuosina 2018-20 jää 1,45 prosentin kirkollisverolla 1,4 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, ellei taloutta tasapainottavia toimenpiteitä tehdä. Summassa ei ole huomioitu investoinneista syntyviä kustannuksia tai mahdollisia satunnaisia tuloja.

 

Lisätietoja: hallintojohtaja Anu Lajunen 050 340 9888

Tue Oct 10 21:43:01 EEST 2017