Uutislistaukseen

Arkkipiispan vaalissa on mukana viisi ehdokasta

Arkkipiispan vaalin ehdokasasettelu on päättynyt. Vaalissa on mukana viisi ehdokasta. Ehdokkaat ovat lähetysjohtaja, teologian tohtori Ville Auvinen (s.1966), organisaation ja johtamisen yliopisto-opettaja, teologian tohtori Heli Inkinen (s.1957), kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantola (s. 1957), Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma (s.1962) ja Porvoon hiippakunnan piispa, dosentti Björn Vikström (1963).

Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros käydään torstaina 8.2. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toinen vaali käydään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken torstaina 1.3.

Äänioikeus arkkipiispan vaalissa on arkkihiippakunnan papeilla ja lehtoreilla sekä seurakuntien valitsemilla maallikkovalitsijoilla. Maallikkovalitsijoita on yhtä monta kuin hiippakunnan äänioikeutettuja pappeja ja lehtoreita eli 603. Äänivaltaisia ovat myös kaikki kirkolliskokousedustajat sekä hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen jäsenet. Kaikkiaan äänioikeus vaaleissa on 1525 henkilöllä.

Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuun alussa.

 

 

 

 

Wed Nov 29 10:07:05 EET 2017