Uutislistaukseen

Kirkon keskusteluavun tarve oppilaitoksissa on kasvanut

Oppilaitoskentällä pitkään jatkuneet suuret ja nopeat muutokset näkyvät kirkon oppilaitostyöntekijöiden arjessa. Keskusteluavun tarve on selkeästi kasvanut.

- Vaikeasti ennakoitavien muutosten keskellä oppilaitoksessa tavattavissa oleva kirkon työntekijä on arvokas mahdollisuus. Sekä ajanvaraustapaamisten että akuuttien, ennalta sopimattomien keskustelujen määrä on lisääntynyt lähes viidenneksen edellisvuodesta, sanoo korkeakoulutyöstä vastaava asiantuntija Jussi Murtovuori kirkkohallituksesta.

Pappeja, diakonia- ja nuorisotyöntekijöitä sekä kirkkomuusikoita toimii yhteensä 191 ammatillisessa oppilaitoksessa ja korkeakoulussa. Oppilaitostyössä on mukana noin sata kirkon ammattilaista, joista suuri osa jakaa työaikansa oppilaitostyön ja muun seurakuntatyön välillä. Päätoimisia oppilaitostyöntekijöitä on 35.

Kahdenkeskisten keskustelujen lisäksi oppilaitostyöntekijät ovat mukana oppilashuollon verkostoissa, työnohjauksessa ja kriisityössä, ja järjestävät erilaista ryhmätoimintaa. Työn kantavia periaatteita ovat vuoropuhelu ja luottamus kirkon ja oppilaitoksen välillä.

- Monikulttuurisessa oppilaitosmaailmassa kirkon työntekijä on merkittävä asiantuntija katsomusten ja uskontojen alueella, Murtovuori sanoo.

- Oppilaitostyöntekijöillä on yksi kirkon näköalapaikoista. Työssään he ovat yhteiskunnan muutosten pulssin päällä ja näkevät ensimmäisenä muutokset yhteiskunnassa ja asenteissa, Murtovuori sanoo.

Oppilaitostyö tavoittaa ihmisiä, jotka eivät muutoin juuri osallistu kirkon toimintaan – nuoria aikuisia ja työikäisiä, niin miehiä kuin naisia. Oppilaitostyöntekijät kantavat lukumääräänsä nähden suurta vastuuta myös kirkon työstä sosiaalisessa mediassa.

Oppilaitoksesta tuttu pappi pyydetään usein myös perheen juhlatilaisuuksiin. Viime vuonna oppilaitostyön kautta tuli noin 250 kutsua kasteisiin, hautajaisiin ja vihkipapiksi.

 

Thu Feb 11 14:46:24 EET 2016