Tukemamme työ Indonesiassa
Indonesiassa on virallisesti uskonnonvapaus. Silti yli 87 prosenttia kansasta ei tunne kristinuskoa ja sen evankeliumia.
Indonesia on saarivaltio, jossa uskonnollisuus esiintyy hyvin paikallisväritteisesti. Sumatran saaren pohjoisosassa edellytetään islamilaisen lain noudattamista, myös ei-muslimeille. Tämä ei kuitenkaan kuvasta koko maan uskonnollista kenttää. Turistikohteistaan tutulla Balilla pääuskonto on puolestaan hindulaisuus. Tämän lisäksi maasta löytyy virallisesti katolilaisuutta, buddhalaisuutta ja konfutsealaisuutta. Valtion tunnustamien uskontokuntien ulkopuolelle jää animismi, jota esiintyy paikallisesti. Tuemme kirkon seurakuntien kasvua ja toimintamahdollisuuksia taustaltaan animististen heimojen parissa sekä etsimme työmahdollisuuksia muslimienemmistöisten kansojen tavoittamiseksi.
Työntekijäperhe Indonesiassa
Tuemme perhettä, joka on vastannut Jumalan kutsuun lähteä Indonesiaan. Toisella sydän on lapsi- ja nuorisotyön parissa. Toisella taas on luovuutta ja kädentaitoja, sekä intoa löytää kontakti ihmiseen ja kertoa Jumalan ihmeellisistä töistä. Perheenä kentälle lähtö tuo iloa ja jännitystä sekä mahdollisuuksia kohdata ihmisiä laajasti.
Indonesiassa tehtävää työtä tukee Tikkakosken lähikirkkoalue ja Joutsan & Leivonmäen lähikirkkoalueet.
Tilaa kuulumiset!
Pysy kartalla lähetystyöntekijöiden ja lähetyksen alueiden kuulumisista tilaamalla kirje suoraan sähköpostiisi tai kirjeenä kotiisi täältä.
Indonesian sijainti kartalla
Ota yhteyttä
Specialist for Mission and International Work
FB Lähetys ja kansainvälisyys Jyväskylän seurakunnassa IG @kansainvalinenjklsrk