Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Saratov on 837 900 asukkaan suurkaupunki Volgan varrella Euroopan puoleisen Venäjän kaakkoisosassa ja on alueen hallinnollinen keskus. Saratov on merkittävä teollisuuskeskus sekä koulu- ja tiedekaupunki. Kaupungissa toimiva Tšernyševskin yliopisto on perustettu 1909. Lisäksi kaupungissa on useita muita korkeakouluja.
Saratovin Pyhän Johanneksen seurakunta on yksi Inkerin kirkon seurakunta ja se on perustettu 2001. Seurakunnassa työskentelee mm. kaksi pappia, diakoniatyöntekijöitä ja kanttori. Seurakunnassa on säännöllisen messutoiminnan lisäksi pyhäkoulua, nuorten kerhoja, naisten ryhmä, Raamatun opetusta, rippikoulua ja kirkkokuoro. Lisäksi seurakunta tekee sosiaalityötä.
Saratov on Keltinmäen ja Säynätsalon lähikirkkoalueiden ystävyysseurakunta.
Sortavala sijaitsee Laatokan pohjoisrannalla, ja se on Sortavalan piirin hallinnollinen keskus. Kaupungissa on vajaat 20 000 asukasta. Sortavalan evankelis-luterilaiseen seurakuntaan kuuluu reilu sata ihmistä. Se koostuu monista kansallisuuksista, ja yhteinen kieli on venäjä. Sortavalassa joko ei kuuluta mihinkään kirkkoon tai sitten ollaan hyvin väljässä suhteessa eri seurakuntiin.
Sortavalan seurakunnassa on jäseniä tällä hetkellä 25. Sortavalan seurakunnassa työntekijöitä on virallisesti vain kirkkoherra. Kirjanpitäjä ja kirkon suntio tekee työtä seurakunnan hyväksi osapäiväisesti. Seurakunnan musiikkityöstä ja jumalanpalvelusten musiikista vastavat vapaaehtoiset naiset.
Sortavalan kirkossa pidetään jumalanpalvelus joka sunnuntai. Perjantaisin on elokuvaklubi, jossa katsotaan elokuvia ja keskustellaan hengellisistä asioista. Lauantaisin kirkkoherra kutsuu teinejä nuorten seuroihin. Seurakunta järjestää rippikoulua ympäri vuoden halukkaille.
Lisäksi seurakunta tekee diakoniatyötä. Seurakunta toimii aktiivisesti Pitkärannan, Harlun ja Ruskealan seurakuntien kanssa. Seurakuntien kesken pidetään yhteisiä juhlia, leirejä ja seuroja aikuisille ja lapsille. Sortavalan seurakunta on oikein aktiivinen sosiaalisessa verkostossa nimeltä VKontakte (suosituin sosiaalinen verkosto Venäjällä).
Vaikka seurakunta on pieni, se iloitsee suuresti, että osallisille on tarjolla oma hengellinen koti. Siellä saa kuulla Jumalan Sanaa ja nauttia ehtoollista.
Sortavala on Tikkakosken ja Palokan lähikirkkoalueiden ystävyysseurakunta.
Sortavalaisia ehtoollisella
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä