Uutislistaukseen

Ukrainan konflikti huolestuttaa ja kuormittaa, seurakunta tarjoaa tukea ja keskusteluapua

Sotatilanne Ukrainassa järkyttää. Tapahtumat aiheuttavat syvää huolta ja voivat herättää pelkoja. Voimakas ahdistuneisuus vie voimavaroja. Mikäli kokee, että asiasta puhuminen auttaa, kannattaa keskustelutukea pyytää ja hakea apua matalalla kynnyksellä.  

­– Ahdistusta voi nousta pintaan myös aiemmin omassa elämässä ja yhteisessä historiassa koetuista peloista, vaikka niiden kanssa olisi aiemmin ollut mielenrauha. Oman mielen ja kehonkin tuntemuksia voi pysähtyä aistimaan ja kysyä itseltä, mitä minulle kuuluu, sanoo yhteisen seurakuntatyön johtaja Heli Ahonen.    

Moni kokee helpottavaksi sen, että saa jakaa ahdistaviakin ajatuksia jonkun kanssa. Pandemian hellittäessä on nyt myös helpompi kokoontua yhteen perheen ja ystävien kanssa. Myös tavallisen arjen hyvät asiat liikkumisesta lepoon tukevat hyvinvointia huolien keskellä. On tärkeää saada välillä ajatukset kiinni toisenlaisiin myönteisiin asioihin. 

Seurakunta tukee kaikenikäisiä ihmisiä ahdistavien ajatusten keskellä. Voit olla suoraan yhteydessä esimerkiksi diakoniatyöntekijään, nuorisotyönohjaajaan tai pappiin tai tulla mukaan ryhmätoimintaan. Jyväskylän seurakunnan päivystävän papinLinkki avautuu uudessa välilehdessä tavoitat puhelimella arkisin kello 9–15 numerosta 040 535 2328. Puhelimessa voit sopia myös tapaamisajan esimerkiksi kotiisi. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia. Myös kirkon keskusteluavun Palveleva puhelinLinkki avautuu uudessa välilehdessä on avoinna iltaisin klo 18–24 numerossa 0400 221 180.

Yhteisissä jumalanpalveluksissa hiljennytään viikoittain sodan ja siihen liittyvän ahdistuksen äärellä ja rukoillaan konfliktin vuoksi kärsivien puolesta. Ovet ovat auki.  

Apua perheille  

Seurakunta haluaa tukea perheitä ja tarjota kohtaamisia, jotka tuovat hengähdystaukoja arkeen.   

– Monille perheille on kasaantunut koronapandemian vuoksi huolta ja epävarmuutta jo aiemmin ja nyt on tärkeää, ettei uutisoinnin herättämien huolien kanssa jäädä yksin. Arki ja rutiinit tuovat turvaa kaikenikäisille. Lapsille on tärkeää kertoa, että heistä pidetään huolta, ja näin vahvistaa turvallisuuden tunnetta, Jyväskylän seurakunnan varhaiskasvatuksen asiantuntija Ritva Parkkali sanoo.    

Seurakunnan perhe- ja vauvakerhot kokoontuvat alueilla normaalisti ja näihin toimintoihin voi tulla mukaan. Kerhoissa on mahdollisuus vertaistukeen ja huolia voi jakaa myös työntekijöille. Seurakunnan lastenohjaajat tarjoavat myös lastenhoitoapua perheille. Hoitoapu on maksutonta ja sitä on tarjolla eri puolilla Jyväskylää (Lastenhoitoavun yhteystiedotLinkki avautuu uudessa välilehdessä). Perheasiain neuvottelukeskusLinkki avautuu uudessa välilehdessä tarjoaa keskusteluapua parisuhteen ja perheen kysymyksissä.   

Thu Mar 17 10:27:00 EET 2022