Uutislistaukseen

Kirkastussunnuntai - Vanhasta testamentista Uuteen

Kirkastussunnuntaina kohtasivat Jeesus ja kolme Vanhan testamentin profeettaa. Kirkastussunnuntaita vietetään sunnuntaina 10.-7.
kirkastussunnuntai_THUMB.jpg

Kirkastussunnuntai muistuttaa nimensä mukaisesti Jeesuksen kirkastumisesta. Raamatun tekstien mukaan Jeesus otti opetuslapsistaan Pietarin sekä Sebedeuksen pojat Jaakob vanhemman ja Johannes evankelistan mukaansa vuorelle. Siellä hänelle tapahtui muodonmuutos eli metamorfoosi. Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo

Opetuslapset näkivät myös Elian ja Mooseksen ilmestyvän Jeesuksen molemmin puolin keskustellen hänen kanssaan. Pietari ehdotti vuoren päällä telttojen rakentamista kaikille kolmelle Elialle, Jeesukselle ja Moosekselle. Mutta juuri silloin taivaasta kuului ääni: ”Tämä on minun rakas poikani, kuulkaa häntä.” Kaikki kolme katosivat valkean pilven sisään.

Kuvan kertomaa

Renessanssiajan taiteilijan Raffaello Sanzion teos lienee kuuluisin tapahtumaa kuvaava teos länsimaisen taiteen historiassa. Valoa säteilevä Kristus pitää käsiään ristiinnaulitun asennossa samanaikaisesti, kun hän leijuu ilmassa samaan tapaan kuin ylösnousemuskuvissa. Kirkastusvuorta kuvaavissa teoksissa, kuten tässäkin, Jeesus on pukeutunut valkeaan.

Oikealla puolella oleva Elia pitää profetioitaan kädessään. Vasemmalla puolella Mooses puristaa sylissään lain tauluja. Pietari on ainut vuorella olevista kolmesta apostolista, joka katsoo suoraan Jeesuksen metamorfoosia. Sebedeuksen pojat peittävät silmänsä peloissaan kuin liian kirkkaan valon häikäiseminä.

Raamatun kertomus päättyy epileptisen pojan parantamiseen. Vuoren alapuolella, teoksen etulaidalla näemme muut, vuoren juurelle jääneet opetuslapset. Kukaan heistä ei onnistunut parantamaan yrityksistään huolimatta epileptistä poikaa. Pojan silmät muljahtelevat. Hänen ympärillään hänen perheensä jäsenet sekä toiset opetuslapset elehtivät toivoen ihmettä. Etualalla oleva äiti osoittaa kädellään opetuslapsille, kuinka uusi epileptinen kriisi on valtaamassa pojan.
Pojan paransi Jeesus palattuaan vuorelta alas.

Kirkastussunnuntaita vietetään tänä vuonna 10.7.

Vuoden 2016 kirkkovuositiedotteet laatii FT, taiteentutkija, kirjailija Liisa Väisänen. Tekstit esittelevät kristillistä taidetta ja symboliikkaa teemalla "Kuvat puhuvat". Teksteihin liittyvät valokuvat ottaa Marco Peretto.

 

Thu Jul 07 13:06:52 EEST 2016