Uutislistaukseen

Euroopan kirkkojen johtajat: kaikki pakolaiset ovat tervetulleita

Euroopan kirkkojen siirtolaiskomission (CCME) aloitteesta on tehty julkilausuma, jonka on allekirjoittanut laaja joukko eurooppalaisia kirkkojen johtajia. Suomen evankelisluterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko ovat siirtolaiskomission jäseniä. Arkkipiispa Tapio Luoma ja arkkipiispa Leo ovat allekirjoittaneet julkilausuman.

Julkilausumassa kiinnitetään Euroopan päättäjien huomio pakolaistilanteeseen mantereellamme. Sen viimeisimpänä käänteenä on ukrainalaisten pakolaisten tilanne, johon on vastattu lämpimästi ja konkreettisen solidaarisesti järjestöjen ja kansalaistoimijoiden, eikä vähiten kirkkojen taholta.

Julkilausuman mukaan Euroopan maat ja Euroopan unioni ovat tähän mennessä aktivoineet historiansa anteliainta lainsäädäntöä ja avustusohjelmia, joihin osallistuvat myös ei-valtiolliset tahot. Eurooppa on osoittanut hallitsevansa pakolaisten suojelun ja sitoutuminen jatkuu vahvana, vaikka tulijoita on edelleen.

Kirkkojen johtajien mukaan jokaisen ”muukalaisen” tasapuolinen vastaanottaminen on keskeinen raamatullinen sitoumus. Tähän Jumalan antamaan käskyyn vastaaminen nousee Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta, josta Kristus muistuttaa Matteuksen evankeliumissa: ”Minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt. 25:40)

Lopuksi kirkkojen johtajat kutsuvat kaikkia mukaan yhteiseen tehtävään: ”Toivomme ja olemme vakuuttuneita, että Ukrainasta tulevien pakolaisten toivottaminen tervetulleiksi Eurooppaan tähän asti toimii esimerkkinä ja sitoutumisena pakolaisten vastaanottamiseen tulevaisuudessa - riippumatta heidän alkuperästään, ihonväristään, sukupuolestaan, suuntautumisestaan, kyvyistään tai asuinpaikastaan.”

Julkilausuma kokonaisuudessaan CCME:n verkkosivuillaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

2022-04-13 11:06:00.0