Uutislistaukseen

Seurakunnan aluerakenne muuttuu – Kirkkovaltuuston päätöksiä 31.5.2022

- Kirkkovaltuusto hyväksyi Jyväskylän seurakunnan alueellisen hallinto- ja toimintaorganisaation mallin. Vuoden 2023 alusta lähtien seurakuntalaista lähellä olevaa aluetta kutsutaan alueseurakunnan sijaan lähikirkkoalueeksi. Lähikirkkoalueiden ohella muodostetaan neljä hallintoon ja työnjohtoon painottuvaa aluetta. Tuulikki Väliniemi esitti Irmeli Aholan kannattamana mallin hylkäämistä. Pohjaesitys kuitenkin hyväksyttiin äänin 31–4. Tuulikki Väliniemi, Irmeli Ahola, Leena Ruotonen ja Marjatta Hynynen jättivät eriävän mielipiteen. Työryhmä jatkaa virkarakenteisiin, työntekijäorganisaatioon ja niiden täytäntöönpanoon liittyvää valmistelua. Muutosten tavoitteena on keventää ja selkeyttää seurakunnan hallintoa ja vapauttaa työpanosta hallinnosta toimintaan.

- Jyväskylän seurakunnan talousjohtajan virkaan valittiin jyväskyläläinen, 51-vuotias kauppatieteiden maisteri Jussi Kaulio.

- Kirkkovaltuusto hyväksyi kirkkoneuvoston antaman vastauksen Susanna Myllyniemen ja 10 muun kirkkovaltuutetun aloitteeseen, jossa seurakuntaa pyydettiin tarkistamaan, onko Kuokkalan kirkossa harjoitettu hiljaisuuden jooga linjassa seurakunnan strategian kanssa. Vastauksessa perustellaan, kuinka toimintamuoto sopii Jyväskylän seurakunnan toiminnan kokonaisuuteen ja toteuttaa osaltaan myös seurakunnan strategiaa. Keskustelun jälkeen pöytäkirjaan tehtiin seuraava kirjaus: ”Keskustelussa useissa puheenvuoroissa kuitenkin kyseenalaistettiin joogan harjoittaminen kirkkotilassa. Toisaalta useissa puheenvuoroissa puolustettiin joogan asemaa kirkoissa.”

- Kirkkovaltuusto hyväksyi Jyväskylän seurakunnan tilinpäätöksen vuodelta 2021 ja päätti, että tilikauden ylijäämä, noin 3,2 miljoonaa euroa kirjataan taseeseen tilikauden yli-/alijäämätilille vahvistamaan seurakunnan omaa pääomaa.

- Kirkkovaltuusto hyväksyi Vesalan leirikeskuksen uudisrakennushankkeen kokonaiskustannusarvioksi 7,9 miljoonaa euroa ja valtuutti kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan jatkamaan rakennushankkeen toteuttamista enimmäiskustannusarvion puitteissa.
 

Tue May 31 20:29:00 EEST 2022