Uutislistaukseen

Kymmenen miljoonaa kerännyt Naisten Pankki liikuttaa naisia

Noin kymmenen vuotta sitten perustettu Naisten Pankki on koonnut kymmenen miljoonaa euroa kehitysmaiden naisten auttamiseksi. Jyväskylässä Naisten Pankin toimintaan voi osallistua golfaten, kävellen tai folkjammaten.
naisten pankki.jpg

Kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä tukeva suomalainen vapaaehtoisverkosto Naisten Pankki on saavuttanut kymmenen miljoonan euron keräystavoitteen. Raja rikottiin elokuun alussa, vajaat kymmenen vuotta toiminnan aloittamisesta.
Tavoitteeseen on päästy yli 4700 kuukausilahjoittajan ja tukijan, yritysyhteistyökumppaneiden sekä eri puolella Suomea toimivien aktiivisten paikallisryhmien ansiosta. Merkittävin vuosittainen varainkeruutapahtuma on syyskuinen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma, joka järjestetään kymmenillä paikkakunnilla ja johon osallistuu tuhansia kävelijöitä. Tapahtuma on laajentunut myös moniin ulkomaisiin kaupunkeihin.
Uusimpia valtakunnallisia tapahtumia ovat Golfaa Naiselle Ammatti ja Lue Naiselle Ammatti sekä syksyllä 2016 käynnistyvä Joogaa Naiselle Ammatti.
– Viime vuosi oli Naisten Pankin ennätysvuosi, ja talouden alakulosta huolimatta keräsimme silloin kaikkiaan 1,44 miljoonaa euroa. Tänä vuonna tahti on jatkunut, minkä todistaa 10 miljoonan euron rajan rikkoutuminen jo kesän aikana, toteaa Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Reetta Meriläinen.
Naisten Pankki perustettiin toukokuussa 2007. Suomessa toimii 35 paikallisryhmää. Naisten Pankilla on kehitysyhteistyöhankkeita seitsemässä maassa, ja työn tuloksena 30 000 naista 14 eri kehitysmaissa on saanut mahdollisuuden toimeentuloon.
Epäsuorasti Naisten Pankin työstä on hyötynyt yhteensä yli 140 000 ihmistä. Tavoite on jatkossa tavoittaa yhä uusia vapaaehtoisia ja tukijoita ja jatkaa työtä kehitysmaiden naisten ja lasten tukemiseksi.

Naisten Pankin syksy on liikunnallinen

Jyväskylässä Naisten Pankin syyskausi käynnistyy liikkuen. Peurunkagolfissa voi osallistua Naisten Pankki Open –tapahtumaan 13.8. Pelimaksusta (60 e/pari) ohjataan Naisten Pankille puolet eli yhden Ammatin (30 e) verran. Kilpailu on avoin kaikille golfaajille.
Ilmoittaudu Laukaan Peurunkagolfin sivuillaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
 
Naisten Pankin FolkJamissa tienataan naisille ammatteja tanssinopettaja Paula Ketun ohjauksessa. FolkJam on Ryhtilässä 17.8. klo 18–19. Osallistujilta toivotaan 10 euron lahjoitusta. Tapahtuman tuotto ohjataan täysimääräisesti Naisten Pankille.
Lisätietoja: Naisten Pankki Jyväskylän tapahtumistaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Kävele Naiselle Ammatti starttaa Mäki-Matin perhepuistosta sunnuntaina 11.9. klo 12. Kävelyn teema on Hyvinvointia naiselta naiselle. Helppokulkuinen noin kahden kilometrin mittainen reitti kulkee Harjulla. Osallistumismaksu on yhden ammatin kokoinen eli 30 euroa.
Ilmoittautuminen ja lisätiedot täältäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Lukupiiri kokoontuu ti 13.9. klo 17 Cygnaeuksenkatu 8.ssa. Lukulistalla on Kaius Niemen kirjoittama elämäkerta oikeushammaslääkäri Helena Rannasta Helena Ranta – Ihmisen jälki.

Mon Aug 08 14:31:58 EEST 2016