Uutislistaukseen

Jyväskylän seurakunnan hallinto uudistuu - yksiköt aloittavat elokuussa 

Jyväskylän seurakunnan hallinnon ja talouden uudistuneet järjestelyt tulevat voimaan elokuussa 2022. Aiemmin hallintojohtajan alaisuudessa toimineet tukipalvelut toimivat jatkossa kolmessa sektorissa, jotka ovat hallinto-, talous- ja henkilöstöpalvelut. Uudessa järjestelyssä kiinteistöpalvelut sekä hautaus- ja puistopalvelut ovat osa talouspalveluiden kokonaisuutta. Hallintopalveluihin sisältyvät hallintotiimi ja IT-aluekeskus. Henkilöstöpalveluissa toimii henkilöstötiimi. 

Organisaatiouudistuksen myötä hallintojohtaja Anu Hanhinen siirtyy 1.8. alkaen henkilöstöjohtajan virkaan vastaamaan seurakunnan palkkausasioista, henkilöstöhallinnosta sekä rekrytoinnin ja työterveyshuollon koordinoinnista. 

Uutena talousjohtajana aloittaa 1.8. Jussi Kaulio. Talousjohtajan viran vastuualueelle kuuluvat seurakunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta huolehtiminen, taloushallinto ja -suunnittelu, maksuliikenne, kirjanpito, tilinpäätös, sijoitustoiminta ja hankinta-asioiden koordinointi. 

— Muutosta on valmisteltu jo keväällä ja nyt elokuussa uudet palveluyksiköt pääsevät aloittamaan. Uudistuksessa toteutettu virkojen uudelleen muotoilu vahvistaa ja monipuolistaa tukipalveluissa tarvittavaa osaamista. Muutoksilla turvataan myös riittävä resursointi näissä palveluissa, Hanhinen kommentoi. 

Hallintojohtajan viran rekrytointiprosessi on käynnissä ja kirkkovaltuusto päättää valinnasta 7.9. Tulevan hallintojohtajan vastuualueeseen kuuluvat seurakunnan yleishallinto ja tietohallinto sekä päätösten laillisuusvalvonta ja seurakunnan oikeudellisista asioista huolehtiminen. Henkilöstöjohtajaksi siirtyvä Anu Hanhinen hoitaa hallintojohtajan tehtäviä oman virkansa ohella varsinaisen viranhaltijan valintaan saakka. 

Fri Jul 29 10:35:00 EEST 2022