Uutislistaukseen

Kaikki piispat vetoavat kehitysyhteistyön puolesta

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat pitävät Suomen tekemää kehitysyhteistyötä tärkeänä. Kaikki Suomen kymmenen piispaa vetoavat kehitysyhteistyön puolesta Suomen Lähetysseuran ja Kirkon Ulkomaanavun sosiaalisen median kanavissa.

Arkkipiispa Tapio Luoma muistuttaa puheenvuorossaan, että lähimmäisen huomioon ottaminen kuuluu kristillisen uskon ytimeen yhtä lujasti kuin turvautuminen Jumalaan.

”Jos odotan, että saan kaikki omat asiani kuntoon ennen kuin katson voivani auttaa lähimmäistäni, hän ei saa koskaan apua. Siksi on toimittava nyt – onhan ihmisen hätä kaikkialla samanlainen, vaikka se aiheutuu erilaisista syistä. Kehitysyhteistyöllä on aina ollut keskeinen sija kirkkomme toiminnassa. Se on edelleen vakaa ja tuloksia tuottava mahdollisuus tukea ihmistä, lähimmäistämme, joka kaipaa toivoa elämäänsä”, Luoma sanoo.

”Kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu ja rauhantyö ovat erottamaton osa Suomen ulkopolitiikkaa. Ne tukevat rauhaa ja vakautta. Niihin kannattaa panostaa”, toteaa Kuopion piispa Jari Jolkkonen.

"Vaikka meillä on Suomessa omat haasteemme, olemme kuitenkin rikkaimpien ja onnellisimpien maiden joukossa. Siksi meillä on vastuu auttaa niitä, joiden tilanne on paljon huonompi”, sanoo puolestaan Lapuan piispa Matti Salomäki.

Oulun piispa Jukka Keskitalon mukaan Suomen on tärkeää sitoutua kehitysyhteistyön pitkän aikavälin 0,7-tavoitteeseen, jonka mukaan Suomi on sitoutunut ohjaamaan kehitysyhteistyöhön 0,7 prosenttia bruttokansantulosta.

”Suomen ja sen kansalaisjärjestöjen, kuten Kirkon Ulkomaanavun, Suomen Lähetysseuran ja Suomen Pipliaseuran, vahvuutena ovat olleet koulutuskysymykset. Olosuhteista riippumatta erityisesti lasten ja naisten koulutus nostaa yhteiskuntia köyhyydestä kohti parempaa toimeentuloa”, Keskitalo sanoo.

"Ilmastokatastrofi, ruokakriisi ja energiakriisi koskettavat aivan erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ja lisäävät siksi kehitysyhteistyön tarvetta. Suomen kehitysyhteistyö tuottaa tutkitusti tuloksia, painottaa Espoon piispa Kaisa-Mari Hintikka puheenvuorossaan.

”Demokratia, ihmisoikeudet ja kansalaisyhteiskunta tarvitsevat vaalimista kaikkialla maailmassa. Kehitysyhteistyö on erityisen tärkeää tilanteessa, jossa köyhyys on kääntynyt maailmanlaajuisesti kasvuun, ilmastokriisi uhkaa ruokaturvaa ja kansalaisyhteiskunta ja demokratia ovat monessa maassa uhan alla", muistuttaa Turun piispa Mari Leppänen.

Lue lisää Suomen Lähetysseuran verkkosivuiltaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

2023-05-10 09:16:00.0