Uutislistaukseen

Uusi Vesalan leiri- ja toimintakeskus valmistuu kesällä – Toiminta käynnistyy lokakuun alussa

Vesalan leiri- ja toimintakeskus

Kuva: Petri Blomqvist

Jyväskylän seurakunnan leiri- ja toimintakeskus Vesalan rakennushanke etenee suunnitellusti. Vesangassa sijaitsevan leirikeskuksen vanhojen rakennusten paikalle rakennetut päärakennus, kaksi majoitusrakennusta sekä sauna luovutetaan seurakunnalle lopputarkastusten jälkeen 1.6. 

Kesän ja alkusyksyn aikana uudet rakennukset tuuletetaan ja kalustetaan ja piha-alue kunnostetaan. Toiminta uudessa leiri- ja toimintakeskuksessa käynnistyy lokakuun alussa. 

Leiri- ja toimintakeskuksen uusien tilojen kokonaispinta-ala on yli 1700 neliömetriä. Kahdessa majoitusrakennuksessa voi yöpyä yhteensä noin 100 ihmistä, ja päärakennuksen kokous- ja ruokailutiloihin mahtuu noin 130 vierailijaa.  

Jatkossa seurakunta keskittää Vesalaan muun muassa leiri- ja retriittitoimintansa. Tiloja vuokrataan mahdollisuuksien mukaan myös ulkopuoliseen käyttöön, kuten työyhteisöjen kokous- ja virkistystoimintaan sekä perhejuhlien järjestämiseen. Tilojen vuokraamismahdollisuuksista tiedotetaan alkusyksyllä.

Uutta leirikeskusta määrittelevät luonto, liikunta ja hiljentyminen. Suunnittelu on lähtenyt tarpeesta rakentaa seurakunnan leirejä varten toiminnallisesti, taloudellisesti ja teknisesti tarkoituksenmukaiset tilat. Eri vaiheissa ratkaisuja on tehty ympäristö ja energiatehokkuus edellä.

Vesalan aiemmasta rakennuskannasta on säilytetty vanhasta saarijärveläisestä riihestä tehty, 70-luvulla tontille siirretty Riihikirkko, vuonna 1969 valmistunut majoitusrakennus Rysä sekä pihapiirin hirsinen talousrakennus, joka kuului alueella aikanaan sijainneeseen maalaistaloon.

Rakennusprojektin kokonaisbudjetti on 7,931 miljoonaa euroa, josta rakennustöiden osuus noin 7 miljoonaa euroa. 
 

2023-05-30 13:01:00.0