Uutislistaukseen

Paluu lapsuudenkotiin saa taantumaan

30.9.2016 16.29

Ensi perjantaina ilmestyvä Henki & elämä pohtii vanhempien ja heidän aikuisten lastensa välistä suhdetta. Onko lapsi aina lapsi - voiko suhteesta koskaan tulla tasavertainen? Etukäteen voit lukea "Lisäosa ydinperheen jatkona" -tekstin, jossa Henki & elämä -lehden lukija kertoo oman kokemuksensa.

Lisäosa ydinperheen jatkona. Siltä minusta on tuntunut koko ikäni, 40 vuotta. Suhteeni vanhempiin on aina ollut hyvin monimutkainen, ja edes lapsen saaminen ei ole muuttanut välejämme parempaan suuntaan.

Kasvoin perheessä, jossa kaikki positiivinen huomio (niin fyysinen hellittely kuin kehutkin) kohdistuivat vajaat 2 vuotta nuorempaan veljeeni, joka oli ulkoisilta ominaisuuksiltaan kiiltokuvapoika. Minä taas olin ylipainoinen poikatyttö. Minun osakseni jäi olla kotitöiden tekijä, äidin huolien kuuntelija ja syntipukki aina kun sellaista tarvittiin.

Kun olin murrosiässä, tappelut äidin kanssa olivat aika kauheita, koska minä aloin tajuta asemani perheessämme. Äiti uhkaili milloin lastenkotiin lähettämisellä, milloin yritti hyvitellä lupaamalla esimerkiksi rahaa, jos laihduttaisin. Niinpä muutinkin jo 15-vuotiaana pois kotoa opiskelemaan. Minusta kasvoi yksinäinen selviytyjä, joka kuunteli kateellisina, kun opiskelijakaverit kävivät viikonloppuisin lapsuudenkodeissaan vanhempiensa luona "lataamassa akkujaan".  Minut kutsuttiin lapsuudenkotiin vain tekemään erilaisia maatilan töitä. Vuosien saatossa pahimmat särmät hioutuneet ja välini vanhempiini ovat olleet viileän asialliset.

Kun poikani syntyi reilut 4 vuotta sitten, suhteeni vanhempiini ei varsinaisesti muuttunut, mutta muuten kaikki asiat muuttuivat: satunnaiset visiitit lapsuudenkotiini muuttuivat säännöllisiksi (poikani viettää mummolassa yksin pitkiäkin aikoja). Lisäksi vanhempani hellivät ja hoitavat poikaani juuri sillä innolla kuin isovanhemmat yleensä hoitavat. Ja poikani saa sitä pyyteetöntä rakkautta, jota en itse ikinä saanut. Siitä olen kiitollinen. Ja myöskin siitä, että vanhemmillani ei ole ikinä ollut ongelmia alkoholin käytön suhteen eikä kovaäänisistä riidoista huolimatta fyysiseen väkivaltaan ole ikinä sorruttu. Vanhempani ovat hieman yli 60-vuotiaita ja fyysisesti vielä aika hyvässä kunnossa, joten lapseni saa todennäköisesti nauttia mummon ja ukin seurasta vielä useita vuosia.

Mutta kyllä edelleen lapsuudenkotiin palatessani minusta tulee "kiltti tyttö", joka yrittää miellyttää saadakseen edes yhden kehun, tekee kotitöitä, hoitaa kaikenlaisia "juoksevia" asioita jne. Ja jos jostain riita saadaan aikaiseksi, niin takuuvarmasti vanhempieni epäsäännöllisestä ruokarytmistä ja siitä, etteivät he ota huomioon lapsen tarvetta säännölliseen ja terveelliseen ruokailuun.