Uutislistaukseen

Kirkon Ulkomaanapu ja sisäministeriö torjuvat yhdessä radikalisoitumista

16.4.2015 09.59

Suomen sisäministeriö ja Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä toimiva Uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkosto ryhtyvät yhdessä etsimään toimintatapoja väkivaltaisen radikalisaation ennaltaehkäisemiseksi Suomessa. Keskeinen tavoite on viranomaisten ja paikallisten yhteisöjen välisen vuoropuhelun, yhteistyön ja luottamuksen lisääminen.

”Väkivaltaisen radikalisaation leviäminen osoittaa, että Ulkomaanavun kaltainen toimija ei voi keskittyä ainoastaan toimintaan konfliktimaissa, vaan meidän on oltava mukana työssä myös Suomessa”, toteaa rauhanvälitysverkoston sihteeristön päällikkö Aaro Rytkönen.

Uskonnollisilla johtajilla on merkittävä rooli väkivaltaisen radikalisaation ennaltaehkäisemiseen liittyvien ratkaisumallien suunnittelussa.

Kirkon Ulkomaanavulla on kokemusta uskonnollisten johtajien ja yhteisöjen tukemisesta sekä yhteisöjen ja viranomaisten välisen yhteistyön vahvistamisesta useissa maissa. Ulkomaanapu toimii lisäksi YK:n yhteydessä toimivan kansainvälisen Uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkoston sihteeristönä. Siksi sisäministeriö on pyytänyt Ulkomaanapua kumppanikseen.

”Uskon, että yhteistyö Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä toimivan Uskonnollisten ja perinteisten johtajien verkoston kanssa tulee olemaan erittäin hedelmällistä, ja saamme tämän kautta uusia näkökulmia ja toimintatapoja työhömme”, sanoo kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen sisäministeriön poliisiosastolta.

Pääpaino yhteisöjen tarpeissa

Ensivaiheessa Uskonnollisten ja perinteisten johtajien rauhanvälitysverkoston konsultti Yakub Muhamud on ollut yhteydessä uskonnollisiin yhteisöihin ja kartoittanut niiden näkemyksiä, tarpeita ja kiinnostusta yhteistyöhön.

Verkosto tukee sisäministeriön työtä myös järjestämällä opintomatkan Yhdysvaltoihin 13.–21.4. Sen aikana uskonnollisten yhteisöjen edustajat ja viranomaiset pääsevät tutustumaan kansainvälisesti toimiviksi osoittautuneisiin malleihin Minnesotassa ja Washingtonissa. Matkalle lähtee edustajia muslimi-, juutalais- ja kristillisestä yhteisöstä.

Alkuvaiheessa sisäministeriön kanssa tehtävään työhön on budjetoitu alle 80 000 euroa. Tämän lisäksi väkivaltaista radikalisaatiota ehkäisevää nuorisotyötä on tarkoitus tehdä myös muiden kumppaneiden kanssa.

”Ulkomaanavun rauhantyön pääpaino pysyy selkeästi kehitysmaissa tehtävässä työssä, ja tähän verrattuna kotimaan työn budjetti on pieni. Luottamuksen rakentamisessa yhteisöjen välillä ei kuitenkaan ole kyse rahasta”, Rytkönen toteaa.