Uutislistaukseen

Uusi ilmastorahasto tukee puiden istutusta Tansaniassa

Suomen Lähetysseura on perustanut ilmastorahaston. Sen kautta Lähetysseura kompensoi omista lentomatkoista syntyneet päästöt. Erillinen ilmastorahasto mahdollistaa kompensoinnin myös muille organisaatioille ja seurakunnille.

tansania_kishapu_taimia-ja-tihkukastelua_mikko-pyhtila nettiin_S.jpg

Ilmastorahaston avulla istutetaan ensimmäisessä vaiheessa puita Tansanian Kishapuun. Hanke alueella laajenee tänä vuonna. Jatkossa tuetaan puiden istutushankkeita myös muilla Lähetysseuran työalueilla. Puiden istuttaminen estää eroosiota ja sitoo hiilidioksidipäästöjä.

 

Kirkkohallitus mukaan ilmastorahastoon

Ilmastorahastoon liittyy ensimmäisenä Kirkkohallitus. Kirkon keskusrahaston johtaja Leena Rantasen mukaan ensisijainen tavoite on vähentää Kirkkohallituksen lentokilometrejä kymmenen prosenttia kolmen vuoden aikana. Jäljelle jäävät lentokilometrit kompensoidaan ilmastorahaston avulla.

– Lähetysseuran uusi ilmastorahasto on meille erinomainen tapa kompensoida lentokilometrejä. Matkamme ovat sekä ulkomaan- että kotimaan matkoja, yhteensä lentokilometrit ovat vuositasolla yllättävän suuret. Olemme pitkään tuloksetta etsineet sopivaa kompensaatiotapaa, joten olemme hyvin tyytyväisiä käynnistyvästä yhteistyöstä. Ja näin Reformaation merkkivuonna puunistutusteema tuntuu erityisen hyvältä. Toivomme myös seurakuntien tarttuvan tähän mahdollisuuteen.

Ilmastorahasto on helpoin ja joustavin tapa ohjata erityisesti ulkopuolisten toimijoiden kompensaatiorahat Lähetysseuran kautta tehtävään työhön ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja siihen sopeutumiseksi, sanoo kehitysyhteistyökoordinaattori Ruusa Gawaza Lähetysseurasta.

Puut kasvavat Tansanian Kishapussa

Lähetysseura on jo perustanut päästökompensaatiojärjestelmän, jonka avulla lentopäästöt kompensoidaan kokonaisuudessaan hiilensidontaa edistävillä toimenpiteillä kuten istuttamalla puita eli ”hiilinielua” Tansanian Kishapuun.

Lähetysseura on sitoutunut vähentämään työmatkalennoista aiheutuvaa hiilijalanjälkeä 25 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoden 2022 loppuun mennessä. Kaikkien työmatkalentojen hiilidioksidipäästöt kompensoidaan vuoteen 2022 mennessä.

Suomen Lähetysseuralla on toimintaa 30 maassa. Lähetysseuran paljon matkustavien työntekijöiden hiilijalanjälki on keskivertosuomalaista suurempi, sillä jo yksi edestakainen lento esimerkiksi Tansaniaan vastaa yhden suomalaisen vuotuisesta lämmityksestä koituvia kasvihuonepäästöjä.

Teksti Suomen Lähetysseura
Kuva Mikko Pyhtilä
Kuivuus koettelee pahasti Kishapun aluetta Luoteis-Tansaniassa. Puunistutuksesta toivotaan apua ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Tue Mar 14 14:26:01 EET 2017