Uutislistaukseen

Yhden naisen FinnWalk -kävely tuotti 600 Ammattia naisille

Perinteinen Kävele naiselle ammatti -tapahtuma on Jyväskylässä 10.9. Mäki-Matin perhepuistossa.

naisten pankki.jpg

Nuorgamista Hankoon kävellyt liiketoimintakehittäjä Jaana Villanen on tiettävästi ainoa suomalainen yli 50-vuotias nainen, joka on kävellyt Suomen päästä päähän ilman yhtään välipäivää ja kerännyt samalla rahaa hyväntekeväisyyteen. Hän keräsi varoja Naisten Pankille. Villasen FinnWalk -kävely päättyi tiistaina 25. päivä heinäkuuta Hankoon.

Kävelynsä aikana Villanen tapasi paikallisia yrittäjiä ja vaihtoi heidän kanssaan ajatuksia sekä soitti noin 100 mentorointipuhelua. Lisäksi hän on osallistunut 17 hyväntekeväisyystapahtumaan matkan varrella olevilla paikkakunnilla.

- Halusin jokaisella askeleella edistää hyvän tekemisen viestiä ja voimaa. Maailmassa tarvitaan enemmän tekoja, pieniä ja isoja, eikä vain sanoja. Minulle toisten toisen auttaminen ja hyvän tekeminen tuo elämään merkityksellisyyttä. Lähes kaksi kuukautta kestänyt kävely oli minulle löytöretki sekä omiin voimavaroihin että auttamiseen ja hyvän tekemiseen, hyväntekeväisyyteen, yrittäjyyteen ja suomalaiseen luontoon, Villanen toteaa.

Omalla kävelyllään Jaana Villanen keräsi rahaa yli 18 000 euroa, jolla saa 600 30 euron arvoista Naisten Pankin AmmattiLinkki avautuu uudessa välilehdessä-lahjaa. Matkaa kertyi 1527 kilometrin ja 2,2 miljoonan askeleen verran. 

- Sitkeys on yksi Naisten Pankin arvoista. Jaanan kävely on loistoesimerkki inhimillisestä sitkeydestä, joka synnyttää hyvää. Kehitysmaiden naiset kiittävät, sanoi Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Reetta Meriläinen.

FinnWalk on osa Naisten Pankin jokavuotista Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa, joka järjestetään 10.9.  kahdeksatta kertaa. Mukana on yli 60 paikkakuntaa.

Jyväskylässä Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuma järjestetään tuttuun tapaan Mäki-Matin perhepuistossa (Oikokatu 7) su 10.9. klo 12 alkaen. Kävelemme Harjun seudulla rastireitillä ja samanaikaisesti MLL järjestää minisuunnistusta perheen pienimmille Mäki-Matin perhepuistossa.  IlmoittautuminenLinkki avautuu uudessa välilehdessä on käynnissä. Pääset Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuman sivulle tästä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä Ilmoittautumisesi yhteydessä toivomme sinulta yhden Ammatin suuruista lahjoitusta (à 30 e) / kävelijä. Voit osallistua myös pienemmällä lahjoituksella tai paikan päällä, mutta varaa silloin käteistä mukaan. Lahjoitusten avulla tuetaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja yrittäjyyttä.

 

Tue Aug 08 11:07:00 EEST 2017