Uutislistaukseen

Kirkkoneuvoston päätöksiä

DSC_0167.JPG

Vanhan pappilan suojelusta päänvaivaa seurakunnalle

Jyväskylän seurakunnan omistaman Vanhan pappilan suojeluvelvoitteista on erimielisyyttä. Vapaudenkadulla sijaitseva Vanha pappila on kulttuurihistoriallisesti arvokas, mutta tällä hetkellä vajaakäytöllä sisäilmaongelmien vuoksi. Rakennus on valmistunut vuonna 1928.

Seurakunta on pari vuotta sitten alueen kaavamuutoksen yhteydessä hakenut suojelua pappilalle siten, että ensimmäisen kerroksen tilajako ja tiloissa lähes alkuperäisinä säilyneet piirteet suojeltaisiin. Museovirasto esittää kuitenkin Ely-keskukselle suojelua toteutettavaksi laajemmin kuin seurakunta on esittänyt. Museovirasto haluaisi, että suojelu koskisi pappilan ulkoarkkitehtuuria ja rakennusrunkoa sekä osin ensimmäisen ja toisen kerroksen sisätiloja.

Museoviraston esittämät laajemmat suojeluvaatimukset tekevät seurakunnan mukaan Vanhan pappilan peruskorjauksesta erittäin haastavan, ja vaikeuttavat rakennuksen korjaamista terveelliseksi ja turvalliseksi. Laajennettu suojeluvelvoite voi myös vaikeuttaa rakennuksen monipuolista käyttöä. Seurakunta pitää tätä hankalana, ja uskoo, että rakennuksen toiminnallisuus takaisi rakennuksen säilymisen elävänä kaupunkikuvassa.

Kirkkoneuvosto käsitteli Vanhan pappilan suojelua keskiviikon kokouksessaan ja esittää Ely-keskukselle mielipiteenään, että suojelu tulisi toteuttaa kirkkovaltuuston 2015 esittämässä laajuudessa.

 

lisätietoja: hallintojohtaja Anu Lajunen 050 3409888

2017-08-23 20:02:01.0