Uutislistaukseen

Kirkkoneuvoston päätöksiä

 

Korpilahden aluekappalaiseksi esitetään Koivistoa

Jyväskylän seurakunnan aluekappalaiseksi Korpilahdelle on ehdolla teologian maisteri Antti Koivisto, 38. Koivisto on työskennellyt Korpilahden aluekappalaisen sijaisena eri otteeseen yli neljä vuotta.

Aluekappalaisen virkaa haki kahdeksan ihmistä, joista sittemmin kaksi perui hakemuksensa. Keskiviikkona kokoontunut kirkkoneuvosto oli esityksessään yksimielinen. Asia menee vielä lokakuussa kokoontuvan kirkkovaltuuston päätettäväksi.

 

Kirkollisveroprosentti säilynee ennallaan

Jyväskylän seurakunnan kirkollisveroprosentti pysynee nykyisellään myös tulevana vuonna. Keskiviikkona kokoontunut kirkkoneuvosto esittää, että kirkollisveroprosentiksi vahvistettaisiin 1,45. Kirkkovaltuusto päättää asiasta lokakuun kokouksessaan.

Taloussuunnitelman mukaan seurakunnan tulos vuosina 2018-20 jää 1,45 prosentin kirkollisverolla 1,4 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, ellei taloutta tasapainottavia toimenpiteitä tehdä. Summassa ei ole huomioitu investoinneista syntyviä kustannuksia tai mahdollisia satunnaisia tuloja.

 

Lisätietoja: hallintojohtaja Anu Lajunen 050 340 9888

 

 

Wed Sep 20 18:02:17 EEST 2017