Uutislistaukseen

Valon naulat -voittajan julkistaminen ja Ilta Lauran kanssa Kaupunginkirkossa

Lux ja pax_S.jpg

Valon naulat -valokuvakilpailun voittajan julkistaminen ja näyttelyn avajaiset ovat perjantaina 29.9. klo 19 Kaupunginkirkossa. Kilpailun voittajan valokuvat ovat nähtävillä Kaupunginkirkossa marraskuun loppuun asti. 

Kymmenen valokuvan sarja ilmentää taiteilijan näkemystä valosta, yksinäisyydestä, kulttuurisista ja hengellisistä juurista, armosta ja kohtaamisesta.

Ilta Lauran kanssa -talk show ”Lux ja Pax” jatkaa perjantai-iltaa Kaupunginkirkossa klo 21. Illan aikana keskustellaan, miten jokainen meistä voisi omalla tavallaan ja omalla paikallaan lisätä valoa ja rauhaa pimenevään maailmaan.

Valon naulat -valokuvakilpailun voittaja on pohtinut aihetta omissa kuvissaan, seurakuntapastori Ville Tikkanen pohtii aihetta jatkuvasti niin arjessa kuin työssään pastorina, poliitikko Jassin Rezai saapui puolestaan sodan runtelemasta Afganistanista Suomeen runsas 15 vuotta sitten. Musiikista vastaa Antti Kleemola.

Valon naulat ja Ilta Lauran kanssa ovat osa Valon kaupunki -tapahtumaa. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

 


 

Tue Sep 26 09:35:50 EEST 2017