Uutislistaukseen

Björn Vikström ehdolle arkkipiispan vaaliin

13.10.2017 16.06

Ruotsinkielisen Porvoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Björn Vikström (s. 1963) on arkkipiispan vaalin toinen ehdokas. Valitsijayhdistys jätti vaaliasiakirjat tuomiokapituliin 12.10. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjaan tarvitaan ehdokkaan suostumus sekä vähintään 30 äänioikeutetun valitsijan esitys. Rovasti, teologian tohtori Heli Inkinen (s. 1957) on myös ehdolla arkkipiispan vaaliin.

Vikström vihittiin piispaksi marraskuussa 2009. Hänet vihittiin papiksi 1988 Porvoossa. Koulutukseltaan hän on teologian tohtori (2000 Åbo Akademi). Hän on myös valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1997.

Vikströmillä on laaja kokemus seurakuntatyöstä. Hän toimi kappalaisena Kemiön seurakunnassa vuosina 1991-2006 ja seurakuntapastorina Helsingin Matteuksen seurakunnassa vuosina 1988-1991. Hän on toiminut tutkijana Åbo Akademissa (2006-2009).

Vaalin ehdokasasettelu päättyy 27.11.

Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros käydään torstaina 8.2. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toinen vaali käydään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken torstaina 1.3.

Ensimmäisellä kierroksella järjestetään kolme vaalipaneelia. Ne pidetään Turussa, Porissa ja Helsingissä. Tarkemmat paikat ja ajat ilmoitetaan arkkihiippakunnan sivuilla myöhemmin.

Äänioikeus arkkipiispan vaalissa on arkkihiippakunnan papeilla ja lehtoreilla sekä seurakuntien valitsemilla maallikkovalitsijoilla. Maallikkovalitsijoita on yhtä monta kuin hiippakunnan äänioikeutettuja pappeja ja lehtoreita eli 603. Äänivaltaisia ovat myös kaikki kirkolliskokousedustajat sekä hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen jäsenet. Kaikkiaan äänioikeus vaaleissa on 1525 henkilöllä.

Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuun alussa ensi vuonna.