Uutislistaukseen

Katso minuun… -elokuvapalkinto ohjaaja J.J. Vanhaselle

Kirkon mediasäätiön tämän vuoden Katso minuun… -palkinto on myönnetty ohjaaja J.J. Vanhaselle nuortenelokuvasta Kukkia ja mehiläisiä

Palkinnon valitsi tänä vuonna Kirkon mediasäätiön hallituksen jäsen Nina Granvik-Wallgren. Hän on työskennellyt toimittajana, ohjaajana ja käsikirjoittajana Yleisradiossa vuodesta 1984.

Nina Granvik perustelee valintaansa muun muassa sillä, että elokuvan työryhmä yrittää rohkeasti tavoittaa elokuvan haasteellista kohderyhmää, teini-ikäisiä nuoria.

Elokuvassa jäyhä maanviljelijäisä ja hänen poikansa joutuvat yhteiselle apteekkimatkalle, kun teinipojalle sattuu vahinko tyttöystävänsä kanssa.

- Kertomus välittää sen, että vaikka olemme puutteellisia ihmisiä, meillä pitää olla rohkeutta taistella toistemme puolesta. Kun on rohkeutta olla rehellinen, voi saada apua. Nössö-isästä voi tulla sankari, aikuiset voivat myös näyttää tukensa, Granvik-Wallgren toteaa.

- Tässä elokuvassa hahmottuu neljä kliseetä, jotka draamassa yllättävät katsojan. Käsikirjoitus, kuvakerronta, näyttelijät ja äänimaailma yhdessä pitävät kiinnostuksen koko elokuvan aikana. Elokuvan vahvuus on sen inhimillinen huumori. Uskon että elokuvasta syntyy dialogi sukupolvien välillä, Granvik-Wallgren perustelee.

Lyhytelokuvan on tuottanut Tampereen ammattikorkeakoulu.

Lasten ja nuorten elokuvia tukeva Katso minuun… -palkinto jaetaan yhdelle kotimaiselle elokuvalle kerrallaan, ja se myönnetään elokuvan ohjaajalle. Palkinnon myöntämisperusteissa painotetaan elokuvien teknistä ja taiteellista korkealaatuisuutta sekä sellaisia teemoja, jotka kutsuvat katsojat pohtimaan kristillistä arvomaailmaa. Yhdeksättä kertaa jaettu Katso minuun… -palkinto on suuruudeltaan 1500 euroa.

Kirkon Mediasäätiö on perustettu vuonna 2005. Sen tarkoituksena on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arvoperustalta lähtien tukea ja edistää uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien sekä muiden sähköisen median hankkeiden tekemistä, levittämistä ja esittämistä valtakunnallisissa medioissa.

 

 

 

2017-11-20 08:37:06.0