Uutislistaukseen

Merikanto-laulukilpailun voittaja Hannakaisa Nyrönen esiintyy Kaupunginkirkossa

Tuore Merikanto-laulukilpailun voittaja Hannakaisa Nyrönen konsertoi Kaupunginkirkon lounasmusiikkisarjassa. Häntä säestää diplomiurkuri Anna-Maija Valjus. Ooppera-aarioista koostuvan ohjelman teemana on Luostarirukouksia. Luostariin kuljettavat muun muassa nunnat - Puccinin Sisar Angelica ja Verdin Leonora.

Viitasaarelaislähtöinen Hannakaisa Nyrönen (s. 1985) viimeistelee opintojaan Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksessa. Hän voitti tänä kesänä käydyn Merikanto-laulukilpailun. Ennen oopperalauluopintoja hän valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi pääaineenaan kirkkomusiikki.
Nyrönen on laulanut Seinäjoen kaupunginorkesterin solistina ja osallistunut muun muassa Martin Katzin, Walter Mooren, Jorma Silvastin, Mikko Frankin ja Rilla Kyykän mestarikursseille.

Nyrönen on Päivi ja Paavo Lipposen rahaston Vuoden solisti 2015 sekä yksi viidestä suomalaisesta, jotka ylsivät elokuussa käytyyn kansainväliseen Mirjam Helin -laulukilpailuun. Nyrönen palkittiin Martin Wegelius -säätiön vuoden 2015 tunnustusapurahalla. Tulevana syksynä Nyrönen laulaa Junon roolin Sibeliuksen Myrskyssä Musiikkitalossa. Nyröstä mentoroi ja opettaa oopperalaulaja, basso Mika Kares.
 

Lounasmusiikki Kaupunginkirkossa keskiviikkona 22.7. klo 12-12.15.
Vapaa pääsy, vapaaehtoinen kolehti Kirkon Ulkomaanavulle.

3066690_Hannakaisa Nyrönen (3)_L.jpg

2015-07-17 11:42:00.0