Uutislistaukseen

Jyväskylän seurakunnan jäsenmäärä lähes entisellään

Jyväskylän seurakunta oli vuoden vaihteessa viime vuosien tapaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurin seurakunta. Seurakunnan jäsenmäärä on pysynyt hyvin vakaana. Alustavien tietojen mukaan se oli vuoden ensimmäisenä päivänä 95 621 henkeä, mikä on jokseenkin sama määrä kuin vuotta aiemmin. Seurakuntaan liittyneitä oli vuoden aikana 474, mikä on 82 henkeä enemmän kuin vuonna 2016. Seurakunnasta erosi vuoden aikana 1466 henkeä, mikä on samalla tasolla kuin vuotta aiemmin (1492).

Jyväskylän seurakunnassa kastettiin viime vuonna 866 seurakuntalaista, vuoden aikana kuoli 813.

Seurakunnan jäsenmäärään vaikuttavat positiivisesti myös muuttoliike ja Jyväskylän väestörakenne, jonka seurauksena syntyneitä ja lapsena kastettuja on enemmän kuin kuolleita.

Suomalaisista hieman alle neljä miljoonaa kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Vuoden 2017 lopulliset jäsentiedot valmistuvat tammikuussa.

2018-01-02 11:36:34.0