Uutislistaukseen

Kirkko palkittiin Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpalkinnolla

Kirkon luova ympäristötyö on tuonut kirkolle Suomen luonnonsuojeluliiton tärkeimmän ympäristöpalkinnon. Kirkon ympäristötyö on luovaa, todetaan palkintoperusteissa
3656625_Polku laiturille_L.jpg

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on saanut Suomen luonnonsuojeluliiton tärkeimmän ympäristöpalkinnon ansioituneesta työstään ympäristön ja luonnon hyväksi. Palkintoperusteissa mainitaan kirkon uutta luova ympäristötyö sekä kirkon toimiminen vastavoimana aikamme materialismille.

Luonnonsuojeluliiton mukaan kirkko on tehnyt arvokasta ympäristötyötä esimerkiksi tuomitsemalla ilmasto-ohjelmassaan ympäristön hävittämisen synniksi. Kirkko on myös puhunut ympäristön kannalta kestävän elämäntavan puolesta.

”Kirkon tehtäviin kuuluu kutsua ihmisiä ekologiseen kääntymykseen ja lohduttaa heitä sanomalla ekologisesta toivosta”, toteaa arkkipiispa Kari Mäkinen palkinnon johdosta. ”Kirkon näkökulmasta ympäristöstä huolehtiminen on tärkeää, paitsi yhteisen tulevaisuutemme vuoksi, myös eettisistä ja hengellisistä syistä. Ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsivät pahiten ne, jotka ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa.”

 

Seurakunnat vihertyvät ympäristödiplomilla

Pääsiäispaaston aikaan jo neljänä vuonna järjestetty ekopaastoLinkki avautuu uudessa välilehdessä on esimerkki kirkon konkreettisesta ympäristötyöstä. Kirkon organisoima kampanja kannustaa ihmisiä pohtimaan omia kulutustottumuksiaan ja kokeilemaan luontoystävällisempää elämäntapaa.

Ympäristöarvot näkyvät myös kirkon laajassa lapsityössä, jossa luonnosta huolehtiminen on tärkeä kasvatuksellinen teema. Nuoria puolestaan ohjataan ekologiseen ajatteluun ja toimintaan suosituilla vihreillä rippileireillä.

Seurakuntiin ympäristötyö on jalkautettu vuonna 2001 perustetun, kirkkohallituksen myöntämän ympäristödiplomin avulla. Neljä vuotta voimassa olevan ympäristödiplomin saadakseen seurakuntien on täytettävä määrätyt kriteerit sekä sitouduttava noudattamaan kirkon ympäristöjärjestelmää. Voimassa oleva diplomi löytyy kaikilta suurimmilta sekä useilta pienemmiltä seurakunnilta ja seurakuntayhtymiltä. Yhteensä noin neljännes seurakunnista on mukana toiminnassa.

Luonnonsuojeluliitto on myöntänyt ympäristöpalkintonsa kirkolle edellisen kerran vuonna 1989. Tuolloin Kirkon yhteiskunnallisen työn keskus palkittiin ympäristökysymysten näkyvästä esiin ottamisesta kirkon piirissä.

Suomen luonnonsuojeluliitto on maamme suurin luonnonsuojelujärjestö. Ympäristöpalkinto on järjestön tärkein tunnustuspalkinto, joka on jaettu vuodesta 1980 lähtien. Palkinto myönnetään merkittävästä ja pitkäaikaisesta työskentelystä luonnon ja ympäristön hyväksi. Tänä vuonna palkinto luovutettiin Suomen luonnon päivänä 29.8. ympäristökeskus Haltiassa Espoossa.
(Kirkon tiedotuskeskus)

Lisätiedot:

Kirkon ilmasto-ohjelma: ”Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus”Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Kirkon ympäristödiplomin käsikirjaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Sat Aug 29 12:00:00 EEST 2015