Uutislistaukseen

Kirkkoneuvoston päätöksiä

 

Huhtasuon aluekappalaiseksi esitetään Paulus Pikkaraista

Huhtasuon aluekappalaisen virkaan esitetään valittavaksi Kempeleen seurakunnan seurakuntapastori Paulus Pikkarainen. Jyväskylän seurakunnan kirkkoneuvosto teki päätöksensä äänestyksen jälkeen. Pohjaesityksenä oli Huhtasuon vt. aluekappalaisena toimivan Päivi Kärkkäisen valinta, mutta Pikkarainen sai äänestyksessä yhdeksän ja Kärkkäinen kolme ääntä. Asia menee vielä kirkkovaltuuston päätettäväksi.

Huhtasuon aluekappalaisen virkaa haki kaikkiaan seitsemän ihmistä. Virka vapautui, kun edellinen aluekappalainen Mauri Tervonen jäi eläkkeelle.

 

Vesala täpärästi ykkösvaihtoehdoksi

Jyväskylän seurakunnan leiritoimintaa esitetään keskitettäväksi Vesalaan. Kirkkoneuvosto päätyi esittämään Vesalaa kirkkovaltuustolle äärimmäisen tiukan äänestyksen jälkeen. Pohjaesityksenä oli, että seurakunnan leiritoiminnan ratkaisuvaihtoehdoksi tulisi valita Vesala, mutta Hilkka Illman esitti Inkeri Tuunasen kannattamana toimintojen keskittämistä Koivuniemen leirikeskukseen. Äänestys päättyi tasan 5-5, yksi tyhjä, jolloin puheenjohtajan äänellä päädyttiin pohjaesitykseen eli Vesalaan.

Seurakunnan leirikeskusten kohtalo on ollut seurakunnan päätöksenteossa esillä jo vuosia. Jyväskylän seurakunnalla on kolme leirikeskusta ja kaksi leirimajaa, ja näiden määrää halutaan karsia. Seuraavan kerran leirikeskusasia on kirkkovaltuuston päätettävänä toukokuun lopussa.

 

Lisätietoja: hallintojohtaja Anu Lajunen 050 340 9888

2018-05-16 20:38:00.0