Uutislistaukseen

Vuoden papit puhuvat avioerosta ja Jumalan rakkaudesta

3.9.2015 12.24

Ensi sunnuntaina vietetään Jyväskylässä Perheen sunnuntaita. Päivän perhemessujen teemat vaihtelevat puistokirkosta avioeroon.

Jyväskylän seurakunnan Vuoden papit eli rovasti Jorma Vilkko ja perheneuvoja Pekka Puukko he puhuvat sunnuntain perhemessussa aiheesta avioero ja Jumalan rakkaus. Keskustelusaarna kuullaan Kortepohjan seurakuntakeskuksessa. Messu alkaa klo 16.

Ensi sunnuntaina Jyväskylässä vietetään perheen sunnuntaina, ja teemat vaihtelevat eri kirkoissa. Esimerkiksi Keltinmäen kirkossa vietetään puuhamessua klo 10, Neulaskodilla on koko perheen brunssipäivä klo 11. Se päättyy musiikilliseen Toivon messuun klo 16.  Palokan kirkossa on kummikirkko klo 16. Se on lapsen ja hänen perheensä sekä kummin yhteinen tilaisuus, jossa lauletaan, leikitään kuunnellaan Sanaa ja katsotaan nukke-esitys. Korpilahdella perhettä juhlitaan puistokirkolla klo 15. Ohjelmassa myös puistokirkkokahvit, kisailuja, palkintoja, ohjelmaa lapsille. Makkaran ja lettujen myyntiä.