Uutislistaukseen

Kansainväliselle avustustyölle lisäkolehteja

15.9.2015 14.31

Kirkkohallitus hyväksyi jo toukokuussa vuoden 2016 päiväjumalanpalveluksissa kannettavien kolehtien määräämisen periaatteet.
Toukokuun jälkeen tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä kehitysyhteistyövarojen leikkaaminen koskettaa erittäin paljon myös Kirkon Ulkomaanapua ja lähetysjärjestöjä sekä niiden työn edunsaajia. Kirkkohallitus päätti kokouksessaan 15.9.2015, että vuonna 2016 suomenkielisissä hiippakunnissa kerätään kansainväliseen avustustyöhön kolme kolehtia edellisvuotta enemmän.
Yksi lisäkolehti kerätään Kirkon Ulkomaanavulle, kaksi lisäkolehtia seurakunnat valitsevat virallisten lähetysjärjestöjen joukosta. Kirkon virallisten lähetysjärjestöjen aiemmin sovitut kolehtimäärät esitetään pidettäväksi ennallaan.
Kirkkohallituksen määräämät kolehdit on jaettu pakollisiin ja tiettyyn päivään sidottuihin kolehteihin, pakollisiin, mutta seurakunnan harkinnan mukaan tiettynä ajanjaksona kerättäviin kolehteihin ja suosituskolehteihin, joita seurakunta voi halutessaan sijoittaa omassa päätösvallassaan oleville kolehtipyhille.
Vuoden 2014 aikana seurakunnissa kannettujen kolehtien tuotto oli yhteensä reilut 8,7 miljoonaa euroa. Edellisvuonna (2013) määrä oli vajaa 8,6 miljoonaa euroa.
Lisätiedot: Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, yhteydenottopyynnöt toimistosihteeri Hanna Haloselle, p. 040 142 6664